HR/Toimistotyötä etsii pian valmistuva yhteiskuntatieteiden maisteri – Pohjois-Savo / etätyö.
Hei! Olen 26-vuotias, pian valmistuva yhteiskuntatieteiden maisteri. Valmistuminen häämöttää jo nurkan takana, joten nyt olisi hyvä hetki alkaa etsimään vakituista työpaikkaa. Erityisesti olen kiinnostunut HR:n tehtävistä, mutta myös esimerkiksi erilaiset asiantuntija-, ohjaus- ja neuvontatehtävät kiinnostavat. Olen avoinna kaikenlaisille tehtäville, joissa pääsisin hyödyntämään opintojen kerryttämää osaamista ja aikaisempaa työkokemustani. Etsinnässä on niin sanotusti loppuelämän työpaikka, mutta mielelläni kuulen myös pidempikestoisista määraikaisista tehtävistä.
Aikaisempaa työkokemusta minulta löytyy monipuolisesti eri aloilta ja tehtävistä: henkilöstöpalvelu-, ravintola-, kauppa- ja finanssialalta sekä laskutuksesta ja perinnästä. Näissä kaikissa tehtävissä edukseni ovat osoittautuneet erinomaiset vuorovaikutus- ja organisointitaidot, paineensietokyky sekä uusien asioiden ja järjestelmien nopea omaksuminen.
Ohessa tiivistettynä aiempi työkokemus:
– Henkilöstöpalveluala / HR-assistentti: Työsuhteen koko elinkaaren hoitaminen. Työtehtäviini kuuluivat siten esimerkiksi asiakasyritysten tarpeiden tunnistaminen, työpaikkailmoitusten laadinta, työhaastattelujen pitäminen, työsopimusten laatiminen, työntekijöiden perehdyttäminen sekä työsuhteiden päättäminen.
– Laskutus- ja perintä / Asiakasneuvoja: Asiakkaiden auttaminen puhelimitse ja sähköpostitse laskun maksamiseen, maksuaikoihin ja perintään liittyvissä asioissa. Asiakkaiden kuunteleminen, tarpeiden ymmärtäminen, ongelman ratkaiseminen ja neuvottelu ovat olleet suuressa roolissa.
– Finanssiala / Palveluneuvoja: Pankkipalvelujen tuottaminen asiakkaille puhelimitse, sähköpostitse sekä verkkopankkiviestein, ajanvarausten tekeminen sekä lainahakemusten käsittely. Työtehtävät vaativat hyviä vuorovaikutustaitoja, nopeaa tiedon etsintää sekä laajaa ymmärrystä erilaisista pankkipalveluista.
– Kauppa- ja ravintola-ala / Myyjä: Asiakaspalvelu, uusien työntekijöiden perehdytys, kotiinkuljetukset, hyllytys ja ruoanlaitto. Koulutus: Opiskelen pääaineenani sosiaalipsykologiaa ja sivuaineena olen opiskellut kauppatieteitä: olen suorittanut markkinoinnin ja johtamisen sekä laskentatoimen ja rahoituksen perusopinnot sekä johtamisen aineopinnot.
Minulta löytyy siis laajaa osaamista siitä, mikä edistää organisaation tehokkuutta, tuottavuutta ja hyvinvointia. Sosiaalipsykologia tuo tähän vielä oman näkökulmansa ja Pro gradu -tutkielmani käsitteleekin sitä, kuinka työyhteisöstä saatu sosiaalinen tuki edistää työn imua. Jo aikaisempien tutkimusten ja tähän asti saatujen tutkimustulosten perusteella käy ilmi, että esihenkilöltä ja kollegoilta saadulla tuella on suuri merkitys työntekijän työssä jaksamiseen ja työn imun kokemiseen sekä edistämiseen.
Kuulen mielelläni, minkälaisia työtehtäviä minulle olisi tarjolla. Kerron myös mielelläni lisää itsestäni ja osaamisesta sekä siitä, mitä juuri minä voisin tuoda teidän organisaatioon.
Tulen mielelläni haastatteluun, pyydä yhteystietoni info@hiljainenrekry.fi ja ota yhteyttä!
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.