Haussa etätyö tai hybridityö Lohjan, Helsingin keskustan, Nummelan ja Espoon alueelta
Olen matematiikan ja fysiikan aineenopettaja koulutukseltani, mutta viime vuosina työelämä on vienyt minua muihin tehtäviin. Eniten työkokemusta on ravintola-alalta, minkä ansiosta olen harjaantunut siihen, että asiakasta palvellaan aurinkoisella asenteella, olipa sitten ympäristö miten hektinen tahansa. Viimeisimmät työkokemukseni ovat ulkomailta: iGamingin parissa vietin 2 vuotta, ensin asiakaspalvelussa ja sitten AML-tehtävissä, ja tämän jälkeen vielä toisessa maassa puoli vuotta avustavissa HR-tehtävissä. Kokemusta ja osaamista globaaleissa ympäristöissä toimimisesta siis on ja työskentelen sujuvasti englanniksi sekä auttavasti ruotsiksi ja saksaksi.
Muuta työkokemusta on kertynyt siivouksesta terminaalityöhön ja B2B-markkinoinnista yliopiston tuntiopettajan tehtäviin. Monipuolisen työkokemukseni ansiosta minulla on lähestulkoon varmasti jotain ennakkotietoa työstä, johon päädyn, joten perehdytykseni on sujuvaa ja tehokasta. Tämän lisäksi kykyni nähdä asiat yksityiskohdista laajoihin kokonaisuuksiin on hyödyksi yritykselle niin uuden visioinnin kuin aiemman parantamisen ideoinnin kautta. Olenkin useassa työpaikassa ollut mukana tehostamassa jo olemassa olevia ja luomassa uusia toimintatapoja. Nyt tavoitteenani on löytää yritys, jossa saan pitkäjänteisesti olla mukana tekemässä tulosta ja oppimassa uutta. Työkavereiden auttaminen ja huumorintaju ovat minulle tärkeitä asioita, ja aina parhaani mukaan autan työyhteisöni jäseniä.
Etsin etätyötä asiakaspalvelun, myynnin tai HR:n tukitehtävien sekä ohjaus- ja valmennustehtävien parista. Työ voi olla täysipäiväistä tai osa-aikaista palkkatyötä. Tarvittaessa työn suoritus alihankintana/freelancerina onnistuu myös.
Otathan yhteyttä info@hiljainenrekry.fi, niin saadaan keskustelu avattua!
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.