Asiakaspalveluvastaava etsii töitä alueelta Uusimaa
Olen asialähtöinen ja myyntihenkinen asiakaspalvelija, joka lähestyy asiakasta aktiivisesti. Pyrin myymään kokonaisuuksia asiakkaan toiveet huomioiden. Tavoitteeni on aina tyytyväinen asiakas kokonaisvaltaisesti. Asiakaspalvelun lisäksi olen parhaimmillani tiimin innostajana ja valmentajana. Parhaiten viihdyn toimivassa tiimissä ja miellyttävässä työympäristössä. Työn eettisyys on minulle tärkeää. Inspiroidun ihmisten auttamisesta. Nautin kokonaisuuksien myynnistä ja siitä, että saan asiakkaan tuntemaan itsensä arvostetuksi ja tärkeäksi. Pyrin aina jättämään asiakkaalle positiivisen ”muistijäljen” asiakaskohtaamisissa. Asiakkaan sitouttaminen ja asiakastyytyväisyys ovat yksi tärkeimmistä työstelyäni ohjaavista tekijöistä. Ymmärrän laadukkaan asiakaspalvelun ja asiakaslähtöisen ajattelun tärkeyden. Asiakaspalvelun eettisyys ja vastuullisuus ovat minulla erityisen tärkeää. Tämä näkyy mm. siinä, että pyrin esimerkiksi asiakasreklamaatiotilanteissa varmistamaan asiakastyytyväisyyden aina. Lisäksi pyrin valinnoissani vastuullisen kuluttamiseen ja rohkaisen muitakin siihen. Opin ja omaksun nopeasti uusia asioita. Osaan myös uudistua itse sekä olen avoin ja utelias uusille tavoille tehdä asiat paremmin. ”Langat” pysyvät käsissäni kiireen keskellä. Omaan hyvät tiimityötaidot ja tiimin innostamisen taidon.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.