Etsitään työtä asiakkuuksien hoidon parissa Uudellamaalla
Olen toiminut Veikkauksella viimeiset 27 vuotta (työsuhde loppunut 4.6.2024). Viimeiset 17 vuotta olen ollut esihenkilö/päällikkö rooleissa. Oma vastuualueeni on ollut liiketoiminnan, henkilöstön ja asiakkuuksien kehittäjänä.
Oma työskentelytapani on hyvinkin valmentava, haluan kuunnella ja ymmärtää. Itse olen myös sellainen ihminen joka nostaa käden pystyyn virheen merkiksi. Yleensä työntekijöillä on paljon enemmän kontaktipintaa tekemisiin kuin itsellä.
Uskon siis, että empaattinen johtaminen luo pohjaa huipputuloksiin! Toki jotta laiva kulkisi oikeaan suuntaan pitää olla kykyä myös tarttua haastaviin tekijöihin, mutta lämmöllä ja ymmärtämällä näistäkin ”karikoista” selvitään yhdessä.
Isoimpana onnistumisena lukisin Veikkauksella uuden pelisalikonseptin suunnittelun ja rakentamisen. Oma rooli oli siis hyvinkin kattava ja työntekijöiden rekrytoimisella ja operatiivisen toiminnan suunnittelulla huolellisesti saatiin aikaan konsepti joka siinä hetkessä toimi erinomaisesti. Valitettavasti korona loi haasteen toiminnalle ja niin kuin moni muukin toimiala, jouduimme taloudellisiin hankaluuksiin. Konsepti lopetettiinkin 2023 mutta aloituksesta 2015 saimme nauttia hyvästä tekemisestä ja tuotimme asiakkaille elämyksiä.
Oma osaaminen kulminoituu siis pitkälti ihmiskontakteihin ja tätä haluaisin jatkossakin tehdä. Motivoidun erilaisista päivistä ja erilaisista ihmisistä.
Olen opiskellut Jyväskylän Yliopistossa liikuntatieteitä ja pääaineena oli liikuntafysiologia. Samalla olen suorittanut Johtamisen erikoistutkinnon vuonna 2013. Tällä hetkellä opiskelen Key Account Managerin opintokokonaisuutta Aalto Yliopistolla joten halu itsensä kehittämiseen on jatkuvaa.
Nautin liikunnasta, lukemisesta ja ihan kotona olemisesta avopuolisoni kanssa. Itsellä on kaksi poikaa 22/24v edellisestä suhteesta joten lapsivapaatakin siis löytyy.
Uskon siis itseeni ja muihin! Vaikka työllisyystilanne juuri tällä hetkellä näyttää omalta osaltani hankalalta niin luottamus omaan tulevaisuuteen on tietenkin olemassa.
Kerron mielelläni lisää myös haastattelussa! – Yhteystietoni saat sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.