Haussa esihenkilötehtävät, HR Business Partnerin roolit tai asiantuntijatehtävät (henkilöstöhallinto, liiketoiminta ja johtaminen) Uudeltamaalta tai muualta Suomesta
Hei, olen ratkaisukeskeinen HR-asiantuntija ja innostun ihmislähtöisestä kehittämisestä ja sujuvista prosesseista. HR on minulle paljon enemmän kuin sääntöjen ja prosessien hallintaa, se on ennen kaikkea ihmisten tukemista ja työyhteisön vahvistamista. Kahdeksan vuoden aikana olen kerryttänyt laaja-alaista kokemusta työsuhdeasioista, TES- ja työlainsäädännöstä sekä erilaisista henkilöstötilanteista, aina tavoitteenani oikeudenmukaisuus sekä työntekijä- ja asiakaskokemuksen parantaminen.
Esihenkilönä ja asiantuntijana olen tottunut yhdistämään strategisen suunnittelun ja käytännönläheisen ongelmanratkaisun. Uskon, että parhaat ratkaisut syntyvät, kun liiketoiminnan tavoitteet ja henkilöstön hyvinvointi kulkevat käsi kädessä. HR-raportointi ja henkilöstötiedon analysointi ovat olleet osa työtäni, ja olen kehittänyt aktiivisesti työhyvinvointia ja työssä jaksamista osana laajempaa henkilöstöstrategiaa. Olen utelias uudistaja – nautin työn tehostamisesta ja käytännönläheisten ratkaisujen löytämisestä.
IT- ja järjestelmäosaaminen ovat vahvuuksiani, hallitsen Microsoft 365 -työkalut, HR- ja työvuorosuunnittelujärjestelmät sekä data-analytiikan. Ymmärrän, miten näitä työkaluja voidaan hyödyntää tehokkaasti päätöksenteon tukena ja prosessien kehittämisessä. Minut tunnetaan siitä, että tartun haasteisiin jämäkästi, mutta inhimillisesti. Työskentelyotteeni on valmentava, ja minulle on tärkeää luoda kannustava ympäristö, jossa jokainen voi kehittyä ja onnistua. Uskon, että parhaat ratkaisut syntyvät avoimessa ja arvostavassa ilmapiirissä ja ripaus huumoria tekee työpäivistä entistä parempia.
Etsin uusia työmahdollisuuksia, joissa voin yhdistää osaamiseni ja intohimoni henkilöstön kehittämiseen, liiketoiminnan tukemiseen ja työyhteisöjen vahvistamiseen. Kuka olen? Olen 40-vuotias lappilainen – jalat tukevasti maassa ja pilke aina silmäkulmassa. Asun mieheni kanssa Helsingin sykkeessä Alppiharjussa, ja mukanani kulkee Lapista opittu määrätietoisuus. Työskentelen tavoitteellisesti ja vastuullisesti, mutta rennolla ja ihmisläheisellä otteella. Vapaa-ajalla viihdyn pyörän selässä ja rakastan hyvää ruokaa. Muoti – erityisesti tyylikkäät vintage-asut ovat intohimoni. Rentoudun mielelläni elokuvien äärellä ja 90-luvun trillerit ovat erityisiä suosikkejani. Jos herätin kiinnostuksesi, olisi mukava jutella. Voit myös kurkistaa LinkedIn-profiilini: www.linkedin.com/in/piia-kulmanen-0a060999
Kerron itsestäni lisää työhaastattelussa. Ottakaa yhteyttä info@hiljainenrekry.fi saadaksenne yhteystietoni.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.