Haussa asiantuntijatyöt Varsinais-Suomen alueelta tai etätyönä koko Suomesta
Olen kiinnostunut kestävän liiketoiminnan edistämisestä ja uskon, että minulla on vahvuudet ja potentiaali menestyä kyseisissä tehtävissä, vaikka minulla ei olekaan vielä vakiintunutta asiantuntijakokemusta. Olen hiljattain valmistunut kauppatieteiden maisteriksi innovaatiojohtamisen pääaineesta Itä-Suomen yliopistosta.
Minulla on aiempaa kokemusta kestävän liiketoiminnan parista hankkeissa toimiessani opiskeluaikana tutkimusavustajana Itä-Suomen yliopistossa. Olin mukana muun muassa kiertotalouden CICAT2025-hankkeessa. Näissä tehtävissä olen kehittänyt vahvoja yhteistyötaitoja. Lisäksi olen osoittanut kykyä työskennellä itsenäisesti ja tiimissä sekä viestiä tehokkaasti eri sidosryhmien kanssa esimerkiksi toimiessani co-creation -hankkeessa, jossa tein itsenäisti rahoitushakemuksen Business Finlandille, vaikka aihealue oli minulle entuudestaan täysin vieras.
Vaikka minulla ei olekaan vielä laajaa kokemusta asiantuntijatehtävistä, olen innokas ja motivoitunut oppimaan uutta ja kehittymään ammatillisesti. Olen osoittanut itsenäistä työotetta aikaisemmissakin hankkeissa.
Arvostan mahdollisuutta tehdä merkityksellistä työtä sekä mahdollisuutta työskennellä osittain etänä, jos työpaikka sijaitsee kauempana, koska asun tällä hetkellä Varsinais-Suomessa.
Yhteystietoni saat info@hiljainenrekry.fi -osoitteesta – kutsu haastatteluun!
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.