Etsitään assistentin tehtäviä Turusta ja pääkaupunkiseudun alueelta
Hei! Olen Kirsi, asiakaspalvelun ammattilainen. Vaikka työurani onkin pitkälti ravintola-ja kaupan aloilta, on toimistotyö tullut tutuksi varsinkin yrittäjyyteni aikana.
Olen myös opiskellut luovaa kirjoittamista ja viestintää, ja päässyt jo hyödyntämään näitä taitojani myös työelämässä. Pyrin olemaan tunnollinen, luotettava ja järjestelmällinen työntekijä.
Hoidan työni perehdytyksen jälkeen itseohjautuvasti ja vastuullisesti alusta loppuun asti. Osaan priorisoida ja langat pysyvät käsissäni kiireenkin keskellä;jos eivät niiin tässä pääsee luovuus kukkimaan.
Tietokone on tuttu ja mieluisa työväline, toimiston perusohjelmat ovat hallussa, ja olen nopea ja halukas oppimaan uutta. Olen opiskellut viime ajat omaan tahtiini esimerkiksi adoben ohjelmistoja.
Parhaimmillani olen ihmisten parissa. Olen kannustava ja auttava työkaveri, ja teen mielelläni töitä myös tiimeissä. Vaikkakin minultaa sujuu myös yksin työskentely.
Olen hyvä kirjoittamaan, joten kirjallinen viestintä sujuu hienosti suomeksi ja englanniksi. Ruotsia ja espanjaa olen käyttänyt silloin tällöin asiakaspalvelutilanteissa.
Toimiston rautainen ammattilainen en ole – vielä, mutta halu oppia sellaiseksi on kova. Jos jo paljonkin osaava oppija motivoitunut assistentti sopii asiakasyrityksellenne niin mieluiten keskustelisin kasvotusten. Yhteystietoni saat info@hiljainenrekry.fi -sähköpostista.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.