Markkinointiviestinnän ammattilainen etsii töitä HR:n tai valmennuksen parissa Uudeltamaalta
Olen pitkän linjan brändin rakentamisen, kohderyhmäosaamisen ja markkinointiviestinnän ammattilainen. Ihmisten jaksaminen on ollut viime vuosina kovilla, ja tämä on innoittanut minua opiskelemaan ihmisten tukemista ja auttamista, valmentamista ja itsensä tuntemisen parantamista. Olen työn ilon ja motivoinnin puolestapuhuja, pyrin aina saamaan tiimin positiiviset puolet esiin ja nostamaan kaikkien osaamista esille. Pyrin edistämään jokaisen motivaatiota, sillä varmistaa tavoitteiden saavuttamisen ja myös yrityksen hyvät tulokset. Työ on monelle intohimo, myös minulle, ja hyvän flown ylläpitäminen vaatii hyviä sosiaalisia taitoja.
Olen hyvä kuuntelemaan ja pidän vaihtelevista päivistä. Olen oma-aloitteinen ja itseohjautuva, mutta pelkästään yksin en mielelläni puurra koko ajan. Luotan toisten ammattitaitoon enkä pidä mikromanageeraamisesta. Paras kombo syntyy mielestäni erilaisista ihmisistä ja erilaisista tavoista tehdä asioita – harvoin vain yksi tapa on se paras.
Unelmieni työpaikassa arvostetaan ihmisten ja osaamisen monimuotoisuutta, tekeminen on mukavaa ja kunnianhimoista, hyvistä suorituksista muistetaan kiittää ja jokainen haluaa tehdä parhaansa. Ja välillä pitää voida myös hetki hengähtää ja nauttia omista ja myös muiden aikaansaannoksista. Koneita emme kuitenkaan kukaan ole, vaikka välillä työ imaiseekin mukaansa ehkä vähän liikaakin. Tasapainon säilyminen ja säilyttäminen työn ja vapaa-ajan välillä on tärkeää, ja siinä olen kehittynyt jo aika taitavaksi.
Millintarkkaa rajaa en osaa enkä halua vetää työn ja vapaa-ajan välille, mutta arvostan itseäni sen verran paljon, että osaan jo pitää hyvää huolta jaksamisestani. 24/7 tekijää jos etsit, niin en ole hakemasi. Mutta jos etsit tekijää, jolla elämä on balanssissa, saatan olla hakemasi ihminen.
Kerron mielelläni itsestäni lisää! Yhteystietoni saat info@hiljainenrekry.fi -osoitteesta.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.