Diplomi-insinööri etsii töitä Pirkanmaalta ja läpi Suomen
Olen materiaalitekniikan diplomi-insinööri. Yliopiston kursseilla olen oppinut testaamaan, arvioimaan ja toimimaan osana tiimiä syiden ja ratkaisujen selvittämiseksi käsillä olleisiin ongelmiin. Diplomityötä kirjoittaessa käytin aktiivisesti yleisimpiä ohjelmistoja, esimerkiksi Exceliä tulosten laskemiseen ja taulukoiden yms. tekemiseen. Diplomityötä tehdessä myös valmistelin näytteitä ja suoritin mittauksia erilaisilla laitteistoilla (NDT ja ainetta rikkovia menetelmiä käyttäen) sekä analysoin tuloksia. Työn pääpaino oli Barkhausenin kohinan avulla suoritettavissa mittauksissa.
Olen ratkaisukeskeinen ihminen, joka vapaa-ajallaan nauttii erilaisten ongelmien ja pulmien ratkaisemisesta.
Looginen päättely ja ongelmien ratkaiseminen on kuin toinen luonteeni. Olen nopea oppimaan asioita ja nautin sitä enemmän mitä haasteellisemmasta ongelmasta on kyse. Avaruudellisen hahmotuskykyni ja muistini avulla ymmärrän kokonaisuuksia ja pystyn mielessäni työstämään asioita nopeasti.
Kommunikoin luontevasti kirjallisesti sekä suomeksi että englanniksi. Opiskelen tällä hetkellä itsenäisesti espanjaa, ranskaa ja mandariinikiinaa. Kirjoitin diplomityöni englanniksi ja monet kursseista olivat kansainvälisiä, joten pääkielenä oli englanti.
Olen myös hankkinut PT-lisenssin. Olen harrastanut koko ikäni urheilua muun muassa jalkapalloa, futsalia, juoksemista ja salilla käyntiä. Salilla olen käynyt n. 10 vuoden ajan. Olen salin ohella treenaillut myös calisthenics -liikkeitä. Tiedonhaluisena ja kiinnostuneena seurailen eri lajien huippujen ja asiantuntijoiden treenimetodeja. Koen, että kokemukseni ja kykyni etsiä, oppia sekä sisäistää tietoa nopeasti auttaa löytämään oikean treeniohjelman tukemaan eri lajien harrastajia.
Kerron itsestäni ja kokemuksestani lisää työhaastattelussa. Ottakaa yhteyttä info@hiljainenrekry.fi niin saatte yhteystietoni.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.