Graafinen suunnittelija etsii työtä, Tampere
Olen 34-vuotias Tamperelainen kotiäiti kahdelle pikkuiselleni, mutta lasten kasvaessa alkaa pikkuhiljaa olla aika palata työelämään ja/tai opintojen pariin. Ammattialani on graafinen suunnittelu ja markkinointi. Viime vuosina, ennen kuin jäin kotiin hoitamaan lapsia, olen hoitanut monipuolisesti sisällön tuottoa niin printtimedioihin kuin sosiaaliseen mediaan, erityisesti tapahtumamarkkinointia. Lisäksi olen työskennellyt kaupunkilehdessä ilmoitusvalmistajana. Opintoni olen suunnannut menestyksekkäästi projektijohtamiseen, ja toiminut usean korkeakoulutapahtumien ja hyvinvointihankkeiden projektipäällikön tehtävissä. Viestintä on lähellä sydäntäni, kuin myös asiakaspalvelu. Harrastuksinani kiireisen arjen keskellä on kakkutaiteilu ja lukeminen. Työntekijänä olen itsenäinen, luova ja asiakaspalveluhenkinen tiimityöntekijä, joka loistaa paineen alla. Osaan viestiä ja luoda sisältöä sujuvasti niin suomeksi kuin englanniksi. Pidän isojen kokonaisuuksien hallitsemista, ja erilaisten ihmisten ja osaamisalojen parissa työskentelystä, ja siksi projektijohtamiseen on tuntunut luontevalta. Uskon menestyväni monella alalla, ja olen aina kiinnostunut oppimaan uutta!
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.