Graafisen suunnittelun kesätyö Uudeltamaalta

Olen 19-vuotias graafisen suunnittelun opiskelija ja etsin kesätyöpaikkaa, jossa voisin oppia lisää asiakaspalvelusta. Olen erittäin kiinnostunut ja asiakaspalvelutyöstä, ja uskon, että kesätyö teidän yrityksessänne olisi erinomainen tilaisuus kehittää taitojani ja saada arvokasta kokemusta alalta.

Minulla on työkokemusta varasto ja lounasravintolassa työskentelystä, viimeisimpään kuului myös työ kassalla, joten olen tottunut työskentelemään sekä käytännön tehtävissä että asiakaspalvelussa. Näiden taitojen ansiosta uskon, että voisin olla hyödyksi asiakkaiden palvelemisessa. Lisäksi olen reipas, vastuuntuntoinen ja oppimishaluinen. Olen tottunut työskentelemään ihmisten kanssa ja pidän tärkeänä, että asiakkaat saavat aina positiivisen kokemuksen.

Kesätyöltä odotan, että pääsen oppimaan käytännön työtehtäviä. Lisäksi haluan tutustua tavaratalossa työskentelyn arkeen ja kehittää taitojani osana tiimiä.

Kerron mielelläni itsestäni sekä osaamisestani lisää. Yhteystietoni saa sähköpostilla osoitteesta info@hiljainenrekry.fi

Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.

Kirjaudu/rekisteröidy