Etsitään harjoittelupaikkaa kansainvälisen kaupan parissa Uudellamaalla
Hyvä vastaanottaja,
Olen Ada, toisen vuoden kansainvälisen kaupan tradenomiopiskelija Vaasan ammattikorkeakoulussa. Suoritan tutkintoni kokonaan etänä Helsingistä käsin ja etsin innokkaana harjoittelupaikkaa Uudenmaan alueelta, joka keskittyy kansainväliseen kauppaan esimerkiksi hallinnon tai myynnin parissa. Olen lisäksi kiinnostunut mahdollisuudesta tehdä opinnäytetyöni organisaatiossanne, mikäli teillä on aihe tai kehityshanke, johon osaamiseni voisi sopia.
Opintojeni aikana olen saanut arvokasta käytännön kokemusta, kuten yhteistyö Granlundin kanssa hiilineutraaliusprojektissa. Arvostan sitä, kuinka tiiviisti opintoni linkittyvät käytännön työelämään. Valitsin etäopiskelun, koska COVID-19-pandemian aikana huomasin olevani omatoiminen ja menestyväni joustavassa oppimisympäristössä.
Valmistuin Helsingin kuvataidelukiosta vuonna 2021, jossa keskityin arkkitehtuuriin ja perinteisiin maalaustekniikoihin. Kuvataidetaustani on kehittänyt visuaalista ajattelua ja luovaa ongelmanratkaisua, mikä auttaa minua lähestymään liiketoimintahaasteita strategisesti. Olen suorittanut tutkintoni lisäksi lukuisia korkeakoulutason kursseja, jotka tukevat osaamistani ja antavat lisäarvoa ammattitaidossani. Esimerkiksi myynnin ja sosiaalitieteiden kurssit antoivat minulle ymmärrystä vuorovaikutuksesta, kun taas sijoitus- ja talousosaamisen kurssit ovat auttaneet minua ymmärtää taloudellisia kysymyksiä. Omaan laajat IT-taidot muun muassa Excelin ja sosiaalisen median parissa.
Olen kiinnostunut myös yhteiskunnallisista asioista ja olen toiminut peruskoulun viimeisellä luokalla nuorten parlamenttikerhon pääjäsenenä sekä Helsingin demarinuorten jäsenenä. Työkokemukseni on monipuolinen, vaikka vielä rajallista: olen työskennellyt ammattikorkeakoulussa, kahvilassa ja vaalitoimitsijana. Opin näissä tehtävissä paineen alla työskentelyä, tiimityöskentelyä, huolellisuutta, asiakaspalvelua ja tehtävien hallintaa.
Persoonaltani olen oma-aloitteinen, vastuuntuntoinen ja joustava. Nautin monimutkaisten ongelmien ratkaisemisesta ja pidän tärkeänä, että työni on laadukasta ja tuloksellista. Taideopintoni ovat opettaneet minulle, että täydellisyys ei ole aina tärkeintä, vaan asioiden huolellinen loppuun saattaminen. Olen tottunut viemään projektit alusta loppuun määrätietoisesti. Rakastan kanssakäymisestä erilaisten ihmisten kanssa, ja olen hyvin utelias oppimaan uutta.
Kiitos ajastanne lukiessanne hakemustani. Odotan innolla mahdollisuutta keskustella kanssanne lisää mahdollisuuksista.
Parhain terveisin, Ada
Yhteystietoni saat sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.