Henkilöstöhallinnon tradenomi etsii töitä Etelä-Suomesta ja etänä
Moikka,
Etsin itselleni johdonassistentin, assistentin, sihteerin, viestintä tai henkilöstöhallinnon alan työpaikkaa. Työpaikan tulisi sijaita Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa tai Uudellamaalla, mutta kulkeminen myös muualle Etelä-Suomeen onnistuu varsinkin, jos työtä on mahdollista tehdä osittain etänä.
Minulla on yli 20 vuoden työkokemus erilaisista asiakaspalvelutehtävistä, jonka ansiosta ihmistuntemukseni sekä vuorovaikutus-, esiintymis-, neuvottelu- ja keskustelutaitoni ovat kehittyneet erittäin hyviksi. Työurani alun olen tehnyt ravintola-alalla eritasoisissa tarjoilijan tehtävissä, joista olen siirtynyt B2C ja B2B -myyntityön sekä palkanlaskennan kautta etuuskäsittelyn pariin. Lisäksi erilaisista toimistotöistä työkokemusta on kertynyt yhteensä 10 vuoden ajalta.
Tällä hetkellä opiskelen LAB ammattikorkeakoulussa liiketalouden tradenomiksi. Opintoni olen suunnannut HR-tehtäviin ja johtajuuteen sekä johdonlaskentatoimeen. Valmistun vuoden 2025 loppuun mennessä ja opintoni ovat tällä hetkellä siinä vaiheessa, että pystyn siirtymään kokoaikaisesti työelämää.
Olen kunnianhimoinen ja haluan menestyä elämässä. Olen aina työskennellyt määrätietoisesti, oppinut nopeasti uutta ja halunnut kehittyä työssäni paremmaksi. Osaan tunnistaa omat vahvuuteni ja heikkouteni sekä mahdollisuuteni kehittyä paremmaksi. Kannan aina vastuun tehtävistäni, pidän sovituista aikatauluista kiinni ja pyrin kaikessa laadukkaaseen lopputulokseen. Tiedostan ja ymmärrän oman vastuualueeni merkityksen laajemmassa kokonaisuudessa, enkä jätä asioiden hoitamista viime hetkeen.
Hahmotan helposti laajoja kokonaisuuksia, minulla on hyvä ongelmien ratkaisukyky ja pystyn tekemään nopeita päätöksiä. Näistä taidoista oli hyötyä työskennellessäni myynnin tehtävissä, ratkaisuasiantuntijana ja etuuskäsittelijänä. Olen hyvä aikatauluttamaan, suunnittelemaan omaa työtäni, ennakoimaan ja priorisoimaan tehtäviä, mistä on ollut hyötyä myös opintojeni suorittamisessa. Lisäksi olen opiskellut Leanin -johtamista.
Olen hyvä laatimaan erilaisia raportteja ja visuaalisia kaavioita taulukoista. Hallitsen erinomaista paremmin Microsoft Officen -ohjelmistojen käyttämisen, koska olen tarvinnut Officen ohjelmistoja melkein kaikissa työtehtävissäni työhistoriani aikana, ja varsinkin Excelin käytössä olen melkeinpä guru, jonka hyödyntämistä olen opiskellut osana täydentäviä AMK opintojani.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.