Henkilöstökoordinaattori etsii töitä, Oulu
Olen kehittämiseen ja johtamiseen erikoistunut Oululainen YAMK terveydenhoitaja, joka nauttii mahdollisuudesta hyödyntää teknologian mukanaan tuomia uusia menetelmiä omassa työssään. Parhaillaan kouluttaudun Liiketoiminnan erikoisammattitutkinnossa, jossa osaamisalani on henkilöstöhallinto. Suurella mielenkiinnolla lähtisin mukaan huippuammattilaisten tiimiin ja antaisin oman panokseni palveluiden kehittämisessä. Urani aikana olen kerännyt kokemusta niin Henkilöstön- ja talouden johtamisesta kuin laittanut itseni likoon asiakaskokemuksen sekä muutoksen toteuttamiseksi ja toimenpiteiden vaikuttavuuden analysoimiseksi. Tehtäviini kuuluvat mm. rekrytointi, henkilöstöhallinnon koko kaari, asiakastyön suunnittelu ja johtaminen, työvuorosuunnittelu sekä yksikköni myynti ja markkinointi. Lisäksi minulla on kokemusta Sisäisestä laadunauditoinnista, useista eri toiminnanohjausjärjestelmistä sekä muutoksen johtamisesta. Työssäni olen tottunut toimimaan muuttuvissa tilanteissa ja viemään projektit itsenäisesti maaliin asti. Minulla on erityisen hyvät organisointitaidot ja joustan tehtävän sitä vaatiessa. Tietotekniset taitoni ovat monipuoliset ja hallitsen helposti laajan skaalan erilaisia ohjelmistoja. Lisäksi kykenen vaivatta omaksumaan uusia asioita.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.