HR-osaaja etsii töitä Keski-Suomen alueelta.
Valmistun aikuiskasvatustieteen maisteriksi keväällä 2023 ja etsin työpaikkaa Jyväskylän alueelta.
Mitä osaan? Kolmeksi parhaimmaksi piirteekseni nimeäisin organisointikyvyn, sosiaaliset taidot ja kehittämishalun. Olen opiskellut monipuolisesti eri teemoja, kuten psykologiaa, tulevaisuuden oppimisympäristöjä, uraohjausta, henkilöstöjohtamista ja perheteemoja. Minulla on kokemusta HR-työstä henkilöstöpalveluyrityksestä, joten olen tutustunut myyntiin ja markkinointiin, työhaastattelujen pitoon, viestintään, työnhakijaprofiilien tekoon ja palkka-asioiden hoitamiseen.
Mistä innostun? Minua motivoi luova ja merkityksellinen työ, jossa on vaikutusmahdollisuuksia. Kannustava tiimi ympärillä boostaa työmotivaatiota ja haluaisin olla osana sellaista. Minulla olisi lahjoja myös koulutuksien suunnitteluun ja pitämiseen sekä viestinnän tai markkinoinnin tekemiseen, mukaan lukien some.
Mikä minua motivoi? Minua motivoi monipuolinen työ, jossa saa työskennellä auttaen tai palvellen muita omalla osaamisella. Haluaisin kehittää työtä paremmaksi mahdollisuuksien mukaan. Parasta on ihmisten ympäröimänä työskentely ja haasteiden voittaminen.
Millaisia arvoja kannan? Hyvinvoiva työyhteisö, luova ilmapiiri, avoimuus/uteliaisuus asioita kohtaan, ihmisten kohtaaminen ymmärtävällä tavalla.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.