Etsitään HR-asiantuntijan työtä koko Suomen alueelta
Olen kehittymishaluinen ja ulospäinsuuntautunut henkilöstöhallinnon asiantuntija. Etsin itselleni uusia haasteita, joissa pääsen keskittymään suoraan erityisiin osaamisalueisiini eli ratkaisukeskeisen palkka- ja HR-asiantuntijan tehtäviin. Työkokemukseni antaa minulle erinomaiset valmiudet ajatella moniulotteisesti, sillä olen ollut mukana ratkaisemassa kansallisesti suuren organisaation rekrytointihaasteita ja henkilöstöpulaa ennaltaehkäisevästä näkökulmasta.
Täsmällisyyteni on tuonut minut pisteeseen, jossa vastaan yrityksemme tarkkuutta vaativista vastuualueista, kuten palkoista, työsopimuksista sekä yhteistyöstä työterveyshuollon kanssa. Minulta luonnistuu itsestään toimitusjohtajan kartalla pitäminen raporttien ja kannattavuuslaskelmien muodossa, kuten myös esihenkilöiden tukeminen erityisesti TES:n, työlainsäädännön ja palkanmaksun osalta. Vahvuuksiini kuuluu myös useiden projektien samanaikainen työstäminen ansiokkaasti.
Minua inspiroi työyhteisön tunneilmaston ja muutosjohtamisen tukeminen organisaatiotasolla sekä työntekijän työsuhdeasioiden asiantunteva ratkaiseminen. Rekrytoimani työntekijät kuvaisivat minua luotettavaksi sekä huolehtivaiseksi. Kollegani kuvaisivat minua itsenäiseksi sekä huumorintajuiseksi persoonaksi.
Organisaatioltanne odotan mahdollisuutta ja tukea etenemiseen yrityksen sisällä sekä avointa ja kehitysmyönteistä työyhteisöä. Näen myös suurena etuna, jos organisaationne tarjoaa kouluttautumismahdollisuuksia henkilöstöhallintoon, sillä seuraava uratavoitteeni on syventää osaamistani erityisesti työyhteisön tunneilmaston kehittämisen menettelytavoista sekä kyseisten keinojen merkityksestä organisaation konkreettisen tulostavoitteen saavuttamiseen.
Lähetän erittäin mielelläni CV:n sekä tulen toimistollenne kertomaan itsestäni lisää, yhteystietoni saat sähköpostitse info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.