Haussa insinöörin työ (ympäristö, energia, tekniikka, kestävä kehitys) Etelä-Karjalassa
Olen motivoitunut ympäristöteknologian insinööriopiskelija ja opinnoista olen suorittanut kevätlukukauden loppuun mennessä noin 160/240 opintopisteestä. Aiemmalta ammatiltani olen ensihoitaja, ja tätä ammattia harjoitan opintojeni ohella. Nyt etsin mahdollisuuksia insinöörin toimenkuvassa soveltaa sekä syventää teoreettista osaamistani käytännön työtehtävissä. Erityisesti minua kiinnostavat alueet, kuten uusiutuvat energialähteet, jätevedenkäsittely ja kiertotalous. Suuntaan opintojani kohti kestävän kehityksen ratkaisuja, kuten energiatehokkuuden parantamista, jätehuollon optimointia ja ympäristönsuojelun teknologioita. Olen myös panostanut johtamisen kursseihin.
Olen analyyttinen, oppimiskykyinen ja innostunut kehittämään uusia ympäristöystävällisiä ratkaisuja. Työskentelen mielelläni osana ammattitaitoista tiimiä, mutta osaan myös itsenäisesti hoitaa vastuullisia tehtäviä. Opiskeluni ovat tähän mennessä antaneet minulle vahvan teoreettisen pohjan, jota tulen vielä opinnoissani syventämään. Etsin nyt työpaikkaa tai harjoittelupaikkaa, jossa voisin syventää osaamistani ja tuoda oman panokseni työyhteisöön.
Olen motivoitunut oppimaan uutta ja kehittämään itseäni ympäristöteknologian alalla, ja uskon, että voisin olla arvokas lisä tiimiinne. Yhteystietoni saat sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.