Teollisuuden parissa työskennellyt insinööri työnhaussa, alueina Kaakkois-Suomi ja Uusimaa
Olen 42-vuotias AMK-insinööri Kotkasta.
Työkokemusta kertynyt teollisuudesta eri osastojen johtamisesta, esimiestyöskentelystä ja projektiryhmistä yli 10-vuoden ajalta. Koen itseni positiivisesti asioihin suhtautuvana ja pidettynä työkaverina, joka tulee hyvin toimeen toisten ihmisten kanssa.
Nyt kun Stora Enso on päättänyt lopettaa tuotannon kokonaan Sunilan tehtaalla, olenkin alkanut katselemaan uusia työmahdollisuuksia.
Tällä hetkellä toimin Tuotantomestarina Stora Enso Oyj Sunilan tehtaalla. Vastuualueena sellun kuivauskoneiden tuotanto, henkilöstö, turvallisuus, kehitys ja muut päivittäiseen toimintaan liittyvät vastuutehtävät. Työni sisältää myös seisakkisuunnittelua sekä seisakkitöiden valvontaa. Lisäksi alueeseeni kuuluu myös jätevedenpuhdistamon toiminnasta vastaaminen.
Logistiikka ja terminaalitoiminnot ovat tulleet hyvin tutuksi aiemmassa roolissa, jossa toimin Supply Chain osastolla Supervisorina. Tehtäviini kuului mm. tuotannonsuunnittelu, laiva-, juna-, kontti- ja autotoimitusten suunnittelu, lisäksi olin aktiivisesti yhteydessä Euroopan myyntikonttoriin Euroopan varastojen täydennyksiin liittyen. Joten englannin kielitaito on hallussa suhteellisen hyvin.
Myös tuotevarastossa otettiin käyttöön RFID-järjestelmä, jonka rakennus- ja käyttöönottoprojektissa olin tiiviisti mukana. Lisäksi minulta löytyy sertifikaatit ”Vaarallisten kemikaalien käytönvalvojaksi” ja ”Vaarallisten aineiden turvallisuusneuvonantajan pätevyys” tiekuljetuksissa.
Olen etsimässä pitkäaikaista työsuhdetta, ja hyvää työyhteisöä, jossa on mielekästä tehdä yhdessä töitä. Olen erittäin yhteistyökykyinen ja hyvä ”tiimipelaaja”.
Pyydä yhteystietoni osoitteesta info@hiljainenrekry.fi niin sovitaan haastattelu!
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.