IT-alan työpaikka, Lahti
Olen täynnä auringonpaistetta oleva it-alan kaksoistutkinto-opiskelija, joka etsii ensimmäisiä uramahdollisuuksia joko omalta alalta tai muulta ihmisläheiseltä alalta. Työkokemusta en voi tarjota kuin loistavasti menneiden harjoitteluiden muodossa, mutta kehittymisintoa ja positiivista asennetta minulla on tarjota rutkasti. Tapaan sanoa, että mielestäni parasta on, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja koskaan ei tiedä mitä mahtavaa huomenna voi tapahtua. Positiivisella asenteella voikin avata ovet mahtaville tilaisuuksille. Vahvuuksia ovat edellä jo monesti mainitun positiivisen asenteen lisäksi intoni kehittyä ja saada palautetta omasta toiminnastani, määrätietoisuus sen suhteen miten alan hoitamaan asioita ja miten ohjaan itseäni vaikeuksien yli, sekä tietenkin hyvä yleistieto ja ammattiopinnot tietotekniikasta. Kielitaitokin on hyvä englannin suhteen, kunhan sitä pääsisi käyttämään useammin. Lähiaikoina olen hypännyt uusiin haasteisiin suorittamalla hygieniapassin ja käymällä pieniä verkkokoulutuksia myyntiin liittyen sekä lukemalla kirjoja. Lisäksi olen kuunnellut podcasteja liittyen työhön ja itsensä kehittämiseen. Tuorein kiinnostukseni on sijoittaminen, talous ja yhteiskunta johon olen uppoutunut tuntien ajaksi. Harrastan lisäksi fitnessurheilua, joka antaa hyvän fyysisen kunnon lisäksi boostia henkiseen hyvinvointiin ja opettaa kovaa työtä sekä sitoutumisen merkitystä. Työssä minua kiinnostavia asioita on ihmisläheinen työ, kehittymismahdollisuus, hyvä perehdytys ja selkeät työtehtävät. Koen että tällaiset olosuhteet auttavat minua antamaan parastani. Elämäntilanteeni on tällä hetkellä ahkerasta opiskelusta ja urheilusta huolimatta sellainen, että pystyisin tekemään lähes täyttä päivää, noin. 30-35 tuntia viikossa. Toivon että minuun ollaan matalalla kynnyksellä yhteydessä, jotta voimme keskustella enemmän. Kasvokkain ihmisten kanssa tapaaminen on minulle luonnollisinta ja parasta ikinä.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.