IT asiantuntija etsii töitä Uudenmaan alueelta
Minulla on kokemusta lähituessa toimimisesta vuodesta 2014 lähtien. Työtehtävät alkoivat työasemien ja oheistaitteiden asennuksista, seuraavaksi siirryin ongelmanratkaisuun todella monipuolisessa kaupungin ympäristössä. Työssä kehittyessäni sain mukaani koulutettavaksi uusia lähitukihenkilöitä ja se myös kasvatti osaamistani henkilösuhteissa. Työtehtäviin tuli mukaan verkkolaitteet ja se avasikin uuden mielenkiintoisen oppimisen tietoverkkojen toteutuksesta kaupungin ympäristössä.
Myöhemmin osallistuin projekteihin ja näissä sain toimia itsenäisesti ohjaten omaa projektiryhmääni. Esimerkkinä vaalitoimipisteiden äänestyslaitteiden toimitus kaupungille käyttökuntoon ja koulujen ja kaupungin toimipisteiden IT-laitteiden muutot. Näistä sain paljon kiitosta asiakkaalta hyvin hoidetuista tehtävistä.
Vuonna 2019 siirryin vastaaviin tehtäviin konsulttina suurelle pelialan yritykselle. Työssä pääsi tutustumaan vielä uudempaa teknologiaan ja niiden ongelmanratkaisuun sekä yksilöllisempään tekniseen tekemiseen. Asiakas oli tyytyväinen tekemiseeni, sillä minulle tarjottiin siirtymistä heidän yritykseensä. Sain kuitenkin nykyisestä yrityksestä tarjouksen sisäisestä siirrosta uuteen rooliin. Koin, että olisi sopiva hetki siirtyä eteenpäin ammatillisesti ja tartuin sisäiseen siirtoon. Vuoden 2024 alussa siirryin Backup & Recovery tiimiin. Vaihto uusin työtehtäviin oli tervetullut ammatilliselle kehittymiselle. Aloin tutustumaan datan varmuuskopioinnin perusteisiin ja varmistusympäristöihin. Samalla minulle alkoi hahmottumaan paremmin virtualisointialustat ja virtuaalikoneet.
Valitettavasti muutosneuvotteluissa minun ja monen muun osaaja työsuhteet päättyivät sillä tilauksia ei ollut suunnitelman mukaisesti. Etsin siis nyt uutta suuntaa työelämässä. Näistä kertynyt kokemus on antanut minulle laajan kokemuksen perus IT-ympäristöistä eri toimialoilla. Tämä kokemus on kehittänyt taitojani ja valmiuksiani toimia tehokkaasti ja asiakaslähtöisesti monipuolisissa IT-ympäristöissä. Olen saanut kiitosta käyttäytymisestä ja pitkäjänteisyydestäni ihmisten kanssa. Eli asiakkaiden ja työkavereiden on helppo lähestyä minua. Lähitukitiimissä minut on myös palkittu luottopelaajana.
Kerron kokemuksestani lisää työhaastattelussa. Yhteystietoni saatte ottamalla yhteyttä info@hiljainenrekry.fi
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.