Yamk sairaanhoitaja etsii uusia haasteita johtamisen ja kehittämisen tehtävistä Pirkanmaalta tai etänä
Olen sosiaali- ja terveysalan vahva ammattilainen. Olen työskennellyt laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä koko aikuisikäni. Vuodesta 2015 olen toiminut esimies- ja johtotehtävissä maahanmuuttotyön sektorilla. Olen toiminut vastaanottokeskuksien johtajana, kehitysasiantuntijana ja viimeisimpänä tehtävänäni vastaanottotoiminnan johtajana. Kokemusta minulla on mm. talouden suunnittelusta ja seurannasta, monimuotoisten työryhmien johtamisesta, toimintojen käynnistämisestä ja yksiköiden perustamisesta sekä myös sopeuttamisista ja lakkauttamisista. Olen toiminut osana johtoryhmiä ja ollut mukana mm. järjestöjen hallitustyöskentelyssä.
Työskentelen tavoitteellisesti muuttuvissa olosuhteissa ja toiminta laajoissa verkostoissa kuten valtion, kuntien, kansalaisten, yritysten, järjestöjen ja viranomaisten parissa on minulle tuttua. Työntekijänä olen määrätietoinen ja rohkeasti haasteisiin tarttuva hyvät vuorovaikutustaidot omaava ammattilainen. Omaan kokemusta ja osaamista esiintymisestä. Olen vastannut laajasti henkilöstöhallinnosta, taloudesta, toiminnan suunnittelusta ja verkostoyhteistyöstä.
Viimeaikainen työkokemukseni on hallinnosta ja johtotehtävistä, joten koen tällä hetkellä omaavani valmiudet itsenäisiin ja vaativiin tehtäviin. Raskaiden työtehtävien myötä olen oppinut myös huolehtimaan omasta jaksamisesta. Taustaltani olen myös sairaanhoitaja, joka on toiminut päivystyssektorilla, hoitotason ensihoidossa ja lastensuojelussa. Työhistoriani kautta koen omaavani laajan ymmärryksen sosiaali- ja terveyspalveluista, toimialojen erityispiirteitä ja tarpeista sekä omaan laajan näkökulman elämän erilaisiin vaiheisin. Hoitotyön kokemuksen kautta koen saaneeni laajaa ymmärrystä elämästä, inhimillisyydestä ja yhteiskunnasta.
Kerron itsestäni lisää työhaastattelussa. Ottakaa yhteyttä info@hiljainenrekry.fi saadaksenne yhteystietoni.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.