Haussa työ kaupan alalta, alueina Uusimaa ja Päijät-Häme
Olen oma-aloitteinen, erinomaiset vuorovaikutustaidot omaava, työtä pelkäämätön tulosvastuullinen ja määrätietoinen myynnin ja tiiminjohtamisen ammattilainen. Olen ollut vastuussa asiakaspalvelun-, myynnin- ja henkilökunnan kehittämisestä viimeiset 12–vuotta muuttuvissa kaupan-alan olosuhteissa, onnistuen ko. tehtävissä mainiosti. Oman osaamisen jakaminen on ollut minulle aina tärkeää, onhan työyhteisö tärkein voimavaramme. Oman työyhteisön tukeminen ja kehittäminen valmentavia johtamismalleja käyttäen on saanut kiitosta aiemmalta työuraltani. Olen tottunut työskentelemään hektisissä työympäristöissä sekä paineen alla. Sormet eivät mene suuhun tiukassakaan paikassa ja teen aina kaikkeni tyytyväisten asiakaskokemusten ja ratkaisujen eteen. Asiakaspalvelun laatu on aina kaupanteon keskiössä, onhan minut palkittu valtakunnallisesti vuoden myyjäksi 2015. Omaan vahvan kaupallisen näkemyksen ja nopeiden päätösten teko on minulle tuttua. Olen ahkera, motivoitunut, erinomaisessa henkisessä sekä fyysisessä kunnossa oleva mies, parhaassa iässä. Tavoitteeni on päästä nyt ”epämukavuusalueelle” luomaan kaupallista uraa uudenlaisessa toimintaympäristössä. Jatkuva kehittyminen ja uralla eteenpäin meneminen on minulle tärkeää.
Kutsu haastatteluun, yhteystiedot saat osoitteesta info@hiljainenrekry.fi
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.