Kokoonpanija etsii uusia mahdollisuuksia Tampereen, Helsingin tai Forssan alueella
Minulla on vankka, usean vuoden kokemus varasto- ja tuotantotehtävistä. Vastuullani on ollut alkutuotannon tasainen pyöriminen, jotta asiakas saisi tuotteet aikataulussa. Varastojen puolella tehtäviin on kuulunut tavaran vastaanotto, pakkaus, järjestys, ym. ja esim. Odoo-järjestelmän käyttö. Työyhteisöjen ollessa monikulttuurisia on auttava englanninkielen taito päässyt myös kukoistamaan.
Työntekijänä olen tulosorientoitunut ja yhteistyökykyinen tiimipelaaja, jolla on vahva kyky itsenäiseen työskentelyyn. Työsuhteissani olen osoittanut kykyni hoitaa haastavatkin projektit loppuun asti aikataulussa, vastuullisesti ja laadukkaasti.
Erityisosaamiseeni kuuluu tehtävien priorisointi, aikatauluttaminen sekä selkeä ja tehokas kommunikointi niin sisäisten kuin ulkoisten sidosryhmien kanssa. Olen aina valmis ottamaan vastaan uusia haasteita ja kehittämään osaamistani. Toivoisin tulevaisuudessa olevani tehtävässä, jossa asiakaspalvelu ja vuorovaikutus ihmisten kanssa olisi yhä isompi osa työtäni.
Ja kun vapaa-aika koittaa voi minut nähdä pyöräilemässä, patikoimassa tai sulkapallomaila kourassa. Yllytyshulluna myös vaikka Extreme-runissa. Ja nyt vihdoin myös karavaanarina seikkailemassa pitkin Suomea.
Kerron itsestäni mielelläni lisää haastattelussa. Yhteystietoni saat sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.