Haussa ohjelmistokehittäjän työ Uudenmaan alueelta tai etätyönä
Olen todella ahkera ja opin uudet jutut nopeasti. Tästä kertonee se, että olen valmistumassa koulusta jo 1,5 vuoden opiskelun jälkeen, työskenneltyäni samalla täysipäiväisesti. Numerotkaan eivät tästä ole kärsineet.
Hakusessa olisi siis ensimmäinen ”oikea” työpaikka IT-alalla, jossa toivottavasti olisi myös mahdollista suorittaa koulun vaatima 2 kk harjoittelukausi. Harjoittelu ei vaatisi työnantajalta mitään isompia toimia, siihen sisältyy vain työn tekeminen normaalisti ja pieni keskustelutuokio. Koodaustaustastani sen verran, että olen aloitellut Javalla harrastelijakoodarina jo vuonna 2016, ja sen jälkeen opiskellut itsenäisesti vaihtelevalla aktiivisuudella, kunnes vuonna 2020 aloitin harjoittelijana Digialla. 4 kk harjoittelun jälkeen päätin, että oli aika lähteä kouluun. Koulussa olen keskittynyt erityisesti ohjelmointiin, olen opiskellut mm. web-kehitystä JavaScriptillä, Pythonia, C ja C++ -kieliä. Toki paljon muutakin. Nykyisessä työssäni olen nyt noin kuukauden verran tehnyt muiden töiden ohella PHP-ohjelmointia. Toki osaan myös käyttää erilaisia asiaan kuuluvia ohjelmia, kuten GIT ja JIRA. Olen erityisen kiinnostunut ohjelmistokehityksestä web-puolella, mutta avoin myös muille työmahdollisuuksille.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.