Koulutustuottaja etsii töitä Etelä-Karjalasta tai etänä
Etsin tehtäviä koulutustuotannon, asiantuntijatapahtumien (asiakastilaisuudet, asiantuntijakoulutukset, konferenssit, koulutussuunnitelmat) tai musiikkikasvatuksen (mm. soitonopetus, muskarit varhaisiästä aikuisten erityisryhmiin, palvelukodit) parista.
Olen kansainvälisesti verkottunut asiakkuuspäällikkö, asiantuntijatilaisuuksien järjestäjä – ongelmanratkaisija ja motivoiva projektien toteuttaja. Olen soitonopettajana toiminut viulisti ja varhaisiän musiikkikasvattajana toiminut FM. Olen tuottanut yritystapahtumia yli 30 vuoden aikana noin 15 vuotta ja konsertteja samana aikana noin 12 vuotta. Tuotannossani on ollut asiantuntija- ja täydennyskoulutuksia (Keynote Puhujapalvelu, IIR Finland), konsertteja ja konserttikiertueita (Joroisten Musiikkipäivät, Helsingin Kaupungin Kulttuuriasiainkeskus, Ylioppilaskunnan Soittajat) ja B2B-asiakastilaisuuksia (IIR Finland, Papula-Nevinpat, Keynote). Viulunsoitonopettajana olen työskennellyt 12 vuotta (Pohjois-Kymen musiikkiopisto, SYK:n musiikkiopisto) ja varhaisiän sekä erityisryhmien musiikkikasvattajana 8 vuotta (Pohjois-Kymen musiikkiopisto, Lappeenrannan musiikkiopisto, Luumäen seurakunta, HOK Elannon musiikkileikkikoulu). Viimeisin työtehtäväni oli asiantuntijapuhujien myyntipäällikkö (Keynote Puhujapalvelu).
Valmistuin 2001 filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta, musiikkitieteen graduni käsitteli Ylioppilaskunnan Soittajien organisaatiohistoriaa, tutkintoon sisältyy Sibelius-Akatemian puolelta M.A. in Arts Management sekä varhaisiän musiikkipedagogiikan perusteet. Minulla on lisäksi mm. JOKO executive Markkinointi- ja asiakkuus -tutkinto, Infor Vahva Brändi tutkinto, viulunsoiton ammattitutkinto ja saaristolaivuritutkinto.
Työtehtävissäni olen tuottanut mm. asiantuntijatapahtumia ja asiakastilaisuuksia niin ulkomailla (USA, Saksa – Papula-Nevinat) kuin Suomessa sekä kirjoittanut ja toimittanut asiantuntijaviestinnän julkaisuja suomeksi ja englanniksi. Järjestötehtävissä olen tuottanut konserttimatkoja ulkomailla (mm. Alankomaat, Saksa – Ylioppilaskunnan Soittajat) ja Suomessa. Rentoudun luonnossa ja vesillä liikkuen.
Olen kohdannut elämäni aikana monitaustaisia ihmisiä, varautunut riskeihin ja pitänyt haastavien projektien (mm. kansainväliset asiantuntijatapahtumat ja konsertit) langat kädessä. Olen suoriutunut niin työssä kuin vapaa-ajalla haasteista, toteuttanut unelmia; tämä kaikki on vaatinut pitkäjänteistä suunnitelmallisuutta ja vahvaa resilienssiä. Onnistumisten myötä olen saavuttanut syvää ymmärrystä siitä, mikä motivoi ihmiset työskentelemään yhteisen tavoitteen eteen.
Voin kertoa kokemuksestani lisää työhaastattelun merkeissä. Yhteystietoni saatte ottamalla yhteyttä info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.