Kuntoutuksen ohjaaja etsii töitä Satakunnasta tai Varsinais-Suomesta
Minä olen vahvasti asiakaspalveluhenkinen ihminen, työurani aloitin nuorena tyttönä kiertävänä ruusunmyyjänä, missä todellakin tarvittiin sosiaalisia taitoja, pelisilmää, myyntitaitoa sekä tilanteiden tasalla oloa. Työssä pidin sen itsenäisyydestä ja kuinka sain hyödyntää omaa persoonallisuuttani työn edistämiseksi. Olen myös toiminut pienessä kahvilassa ainoana työntekijänä, mutta vaikka kahvila oli pieni, oli kävijäkunta suuri. Vastuullani oli kaikki kahvilan toiminta, tilausten tekeminen, tilausten esille laitto, myyntityö, kahvinkeitot, kassatyöskentely ja päivän lopuksi kassan laskenta ja siivous. Työn sain työteliään asenteeni ja vankkumattoman asenteeni vuoksi. Sain paljon kiitosta ja hyvää palautetta ripeydestäni, osaamisestani sekä asenteesta asiakkaita kohtaan.
Olen hyvin rohkea tarttumaan uusiin tilaisuuksiin, asenteeni on rempseä ja pelkäämätön, mikä näkyy myös vuorovaikutustilanteissa positiivisena energiana. Minun toimeliaasta luonteestani ja nauravaisesta persoonasta pidetään monissa työyhteisöissä. Vaikka olen eloisa persoona, niin olen myös mukautuvainen.
Koulutusta minulta löytyy ohjausalalta sekä sosiaali- ja terveysalalta. Olen kouluttautunut laajalti mielenterveyden saralla ja kehitän osaamistani mielelläni jatkuvasti. Psykiatrisen hoidon erikoisasiantuntijuuden ja kuntoutuksen ohjaajan tutkinnon ansiosta olen vahva mielen toimintakyvyn tukemisen osaaja. Tällä hetkellä käyn osatutkintoa liiketaloudesta, joten muuta kaupallista koulutusta ei vielä ole. Olen myös valmistunut työyhteisösovittelijaksi, tehnyt aiemmin naapurustosovittelua. Erilaiset sovittelutehtävät kiinnostavat myös kovasti.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.