Lakimies etsii töitä Uudeltamaalta erityisesti Helsignistä
Olen 31-vuotias oikeustieteen maisteri Turun yliopistosta, joten olen koulutukseltani juristi ja aikaisempien töideni kautta veroasiantuntija. Haen uutta työpaikkaa erityisesti juristin ja veroasiantuntijan työtehtävissä.
Työskentelin Verohallinnolla ulkomaisten yritysten rekisteröintiasioissa kolmen vuoden ajan, joten olin puhelimitse ja sähköpostitse englanninkielisten asiakkaiden kanssa tekemisissä vähintään viikoittain, yleensä hieman useammin. Englanniksi työskentely ja asiakkaiden oikeudellinen neuvonta englanniksi sujuvat minulta sujuvasti, asiantuntevasti ja luontevasti. Laadin kolmen vuoden ajan viranomaispäätöksiä (verotuspäätöksiä ja rekisteröintipäätöksiä), selvityspyyntöjä ja kuulemiskirjeitä englanniksi, ruotsiksi ja suomeksi, joten kirjallinen ilmaisu edellä mainituilla kielillä on hallussa. Osaan tehdä oikeudellista neuvontaa eri muodoissaan ja laatia ohjeistuksia.
Oikeudenaloista minulla on eniten tietotaitoa vero-oikeudesta, erityisesti arvonlisäverolainsäädännöstä. Tein Pro gradu -tutkielmani joukkueurheilijoiden työehtosopimuksista Suomessa, joten työoikeus ja työehtosopimusoikeus ovat minulle teoreettisella tasolla erittäin tuttuja. Työttömyysturvalaista minulla on kokemusta oikeusnotaarityöstäni, jossa käsittelin urheilijoiden työttömyysturvaa. Sosiaaliturvaan liittyvään lainsäädäntöön olen siis tutustunut jonkin verran. Muista oikeudenaloista minulla on erityisesti kokemusta kunnallisoikeudesta Vantaan kaupungin lakimiesharjoittelusta sekä yleisestä hallinto-oikeudesta Verohallinnolta. Vantaan kaupungilla kommentoin myös muutamia lainsäädäntöhankkeita, joten minulle kertyi ulkopuolelta hieman kokemusta säädösvalmistelusta. Olen valmis ja innokas oppimaan uusista oikeudenaloista.
Minulla on myös kykyä hahmottaa isoja kokonaisuuksia, josta todisteena ovat isojen kokonaisuuksien hahmottaminen Verohallinnolla monien eri verolajien ja verotusprosessien kanssa. Veroasiantuntijana laadin meidän ryhmässämme joitakin uusia työskentely- ja prosessimalleja ja perehdytysmateriaaleja tulevaisuutta varten. Tykkään luoda ja oppia uutta. Verohallinnossa opin organisointi-, priorisointi- ja paineensietokykyä, sillä työtehtävät saattoivat muuttua todella nopeasti, ja samaan aikaan täytyi tehdä eri verolajeihin ja verotusprosesseihin liittyviä työtehtäviä.
Olen toiminut puheenjohtajana monissa järjestöissä. Toimin heinäkuun 2019 loppuun asti ELSAn (the European Law Students’ Association) Suomen kansallisen jaoston, ELSA Finlandin, puheenjohtajana. Käytännössä johdin siis neljää Suomen paikallisryhmää (Turku, Helsinki, Joensuu ja Rovaniemi), minkä lisäksi johdin omaa kansallista hallitustani. Olen myös vuonna 2017 toiminut ELSA Turun puheenjohtajana. ELSA:n lisäksi toimin myös vuonna 2019 Turun ylioppilaslehden johtokunnan puheenjohtajana. Johtokunnassa vastuullani oli esimerkiksi Turun ylioppilaslehden toimitusrekrytointi ja muu lehden kehittäminen esimerkiksi digitalisointi. Kaikki nämä puheenjohtajapestini alleviivaavat sitä, että olen yhteistyökykyinen, toimin loistavasti ryhmässä ja osaan tehdä tarvittaessa kiperiäkin päätöksiä. Tykkään työskennellä hyvässä balanssissa itsenäisen ja ryhmätyöskentelyn välillä.
Kysy sähköpostilla yhteystietojani osoitteesta info@hiljainenrekry.fi ja kutsu työhaastatteluun!
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.