Yhteisöpedagogi / Lastenohjaaja etsii uusia haasteita Varsinais-Suomen alueelta
Moi, täällä tuore Turkulainen!
Etsin työpaikkaa varhaiskasvatuksen ja/tai esiopetuksen puolelta, jossa pääsisin syventämään osaamistani. Olen pohtinut varhaiskasvatuksen opettajan opintoja, joten myös epäpätevänä varhaiskasvatuksen opettajana työskentely kiinnostaa! Olen avoin myös muille työtarjouksille.
Olen Essi Varis, yhteisöpedagogi (amk), lastenohjaaja ja Vauvojen värikylpy® -ohjaaja. Vuonna 2023 päivitin osaamistani Tapahtuma- ja sisällöntuotannon täydennyskoulutuksella. Tänä vuonna kehitän osaamistani lasten ja nuorten tunnetaito -ohjaajakoulutuksella ja Taideosaaminen varhaiskasvatuksessa -opintokokonaisuudella.
Minulla on laajaa kokemusta kasvatus- ja ohjausalan työtehtävistä. Olen työskennellyt lasten, nuorten, erityisryhmien ja ikäihmisten parissa mm. Iltapäivätoiminnan ohjaajana, henkilökohtaisena avustajana, lastenhoitajana, tapahtumakoordinaattorina ja kulttuuriohjaajana.
Viimeisten vuosien aikana olen harrastanut improvisaatioteatteria, pianon soittoa ja erilaisia kuvataidetekniikoita. Eli luovista menetelmistä on monipuolista kokemusta!
Olen ihmisenä rauhallisen supliikki. Arvostan kohtaamisissa aitoa läsnäoloa ja tunnetason yhteyttä. Olen parhaimmillani pienryhmissä, mutta sulaudun tarvittaessa isompaankin väkijoukkoon. Supervoimani on lapsenomainen leikki ja uteliaisuus. Uskon, että ammattitaitoni sekä persoonani toisi työhön sekä työtiimiin monenlaisia rikkauksia!
Kerron itsestäni mielelläni lisää työhaastattelussa, yhteystietoni saat sähköpostitse info@hiljainenrekry.fi!
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.