Markkinoinnin osaaja etsii töitä Uudeltamaalta
Hei!
Olen markkinointihenkinen viestijä pääkaupunkiseudulta ja etsin uusia mahdollisuuksia markkinoinnin parista. Minua kiinnostaa muun muassa monikanavainen sisällöntuotanto, hakukoneoptimointi, digitaalinen markkinointi sekä datalähtöinen markkinointi. Minulla on useamman vuoden työkokemus verkkosivujen sisällöntuotannosta, sähköpostimarkkinoinnista, display-mainonnasta ja tapahtumanjärjestämisestä. Olen julkaissut verkkosivusisältöjä, kirjoittanut artikkeleita, toteuttanut bannerimainontaa ja sähköpostimarkkinointia. Minulla on kokemusta myös tapahtumanjärjestämistä, perehdyttämisestä, sekä pienen tiimin vetämisestä.
Tulevaisuudessa olen kiinnostunut kehittymään vaativampiin markkinoinnin rooleihin. Työntekijänä minulle on tärkeää kehittyä itsenäiseksi asiantuntijaksi, mutta työskentelen mielelläni yhdessä tiimin, asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Nautin siitä, kun pääsen jakamaan osaamistani esimerkiksi perehdyttämisen muodossa. Henkilönä olen rauhallinen ja tunnollinen, mutta huumorintajuinen. Vapaa-ajallani viihdyn liikunnan sekä sosiaalisen median projektieni parissa.
Tulen mielelläni työhaastatteluun! Yhteystietoni saa sähköpostilla osoitteesta info@hiljainenrekry.fi
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.