Haussa markkinointiassistentin, Account managerin tai sisällöntuottajan työ Jyväskylä – Tampereen alueelta
Olen tällä hetkellä perhevapaalla ja sain juuri kuulla, että nykyinen työni Jämsän vastaanottokeskuksessa päättyy syksyllä 2025, kun maahanmuuttovirasto sulkee keskuksia. Siksi on taas aika aktivoitua työnhaussa. Asiakaspalvelukokemusta on ne kaikki 7-8 vuotta, mitä olen ehtinyt töitä tekemään. Toiveeni olisi kuitenkin päästä markkinoinnin tai myynnin pariin. Suuntasin opintojani markkinoinnin pariin omavalintaisten kurssejen ja harjoitteluiden kautta. Teoriatietoa siis löytyy, sekä visuaalisuutta ja idearikkautta. Tunnen myös somealustat kuin omat taskuni ja tekstin tuottaminen onnistuu mainiosti. Markkinoinnin lisäksi kiinnostaa esimerkiksi B2B-myynti, riippuen myytävästä palvelusta/tuotteesta. Lisäksi esimerkiksi HR-puoli kiinnostaa, sekin ollut osa koulutustani.
Tavataan työhaastattelun merkeissä! Yhteystietoni saa sähköpostilla osoitteesta info@hiljainenrekry.fi
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.