Haussa työ musiikin opetuksen parista Pohjois-Savon alueelta
Olen juuri valmistunut musiikkipedagogiksi Savonia ammattikorkeakoulusta. Pääaineenani oli pianonsoiton opettaminen, jonka koen luontevimmaksi opetustehtäväksi. Sen lisäksi voisin opettaa esimerkiksi bändisoittoa tai musiikinteoriaa. Olen avoin ottamaan vastaan erilaisia opetustehtäviä tai muita tehtäviä joissa tarvitaan musiikillista osaamista.
Opintojeni aikana tein seuraavanlaisia opetusharjoitteluita:
– musiikkitaidon apuopettaja — Kuopion konservatorio
– bändisoitinten alkeisopetuksen apuopettaja — Kuopion konservatorio
– pianopajan opettaja — Savonia ammattikorkeakoulu
– pääaineen pedagogiikan opetusharjoittelu (pianonsoitonopetus) — MusiTa harjoituskoulu
– ryhmäpedagogiikan opetusharjoittelu (bändiopetus) — MusiTa harjoituskoulu
Minulla ei ole ajokorttia, joten liikun julkista liikennettä hyödyntäen. Luonteeltani olen ahkera ja kohtelias ihminen, jolla uusiin tilanteisiin sopeutuminen vie joskus aikaa. Tulen mielelläni kertomaan lisää itsestäni ja keskustelemaan työhön liittyvistä asioista teille sopivana ajankohtana.
Yhteystietoni saat sähköpostitse info@hiljainenrekry.fi -osoitteesta.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.