Myyjä etsii työtä Turun alueelta.
Olen monen vuoden kokemuksen omaava iloinen ja reipas myynnin, asiakaspalvelun ja toimistotyön ammattilainen, joka etsii mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä, joihin voi sitoutua useaksi vuodeksi. Asiakaspalvelu ja toimistotyöt ovat minulle luontaista ja haluan tehdä ne hymyssä suin.
Koulutukseltani olen kauppakoulun käynyt merkantti ja tällä hetkellä ammattinimikkeeni on valaistussuunnittelija. Työuraani sisältyy paljon kokemusta asiakaspalvelusta, toimistotyöstä, taloudesta sekä erilaisista järjestötehtävistä, joihin kuuluu muun muassa puheenjohtajana, sihteerinä sekä taloudenhoitajana / kirjanpitäjänä toimimista. Lisäksi olen myynyt urani aikana kaikenlaisia tuotteita muun muassa kodinkoneista, ilmalämpöpumpuista ja valaisimista konttoritarvikkeisiin.
Olen toiminut myös ammattiosastoni toimistotyöntekijänä ja opettanut seuraavan työntekijän toimiston tehtäviin. Viimeisessä työpaikassa toimin sisustustiimin assistenttina, johon kuului toimistotyöt laidasta laitaan ja työnohjausta esimiehen sijaisena. Erilaisissa projekteissa olen myös toiminut projektinvetäjänä ja näin ollen ohjannut muita projektin tiimoilta.
Työuraani on kuulunut niin itsenäistä kuin myös tiimityöskentelyä, minkä johdosta tuloksellinen ja aktiivinen asenteeni työtä kohtaan sekä sosiaaliset taitoni ovat hioutuneet erinomaisiksi. Järjestötoiminnan sekä asiakaspalvelukokemukseni ansiosta olen tottunut verkostoitumaan erilaisten ihmisten kanssa, mikä on parantanut sosiaalisia vuorovaikutustaitojani entisestään.
Luonteeltani olen positiivinen ja osaan luoda mukavan työilmapiirin. Pidän haasteista ja olen valmis kehittämään niin ammattitaitoani kuin itseäni henkilönä aina paremmaksi. Hallitsen myös vaikeat tilanteet ja löydän niihin aina ratkaisun, enkä pelkää tuoda ilmi omia mielipiteitäni. Minulle työn ja työyhteisön kehittäminen on yhtä tärkeää kuin itseni kehittäminen.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.