Etsitään myynti- tai markkinointityötä pääkaupunkiseudulla
Hei! Olen taustaltani entinen jääkiekkoilija, nykyisin urheilen vapaa-ajalla ja nautin erilaisista aktiviteeteista. Kuitenkin määrätietoisuus, sinnikkyys, kunnianhimo ja sellainen tietynlainen itsensä kehittämisen halu ohjaa elämääni koko ajan eteenpäin. Taustaltani olen aikamoinen sekatyöläinen. Olen pienestä pitäen ollut töissä isäni maatilalta ja sieltä onkin tullut esimerkki ahkeruudesta ja kovasta työnteosta. Tämän lisäksi olen ollut niin rakennusalalla, leipomossa kuin Muumimaailmassakin töissä. Minulle on opetettu, että jotain pitää olla melkein koko ajan meneillään, laakereillaan ei voi levätä kovinkaan kauaa ja haluan tuoda niin valtiolle oman osuuteni kuin myös omaan jokapäiväiseen elämään sisältöä töiden kautta. Tylsistyn nopeasti, ellei elämässäni ole sisältöä.
Myyntitöitä olen päässyt tekemään muutamassa eri yrityksessä, ja jokaisessa on tullut opittua hiukan eri asioita. Elisalla pääsin myymään heidän palveluitansa, liittymiä ja laitteita. Opin itsestäni sen, että nautin ihmisten kanssa olemisesta ja heidän kanssansa keskustelemisesta. Lisäksi opin hyvinkin paljon ratkaisemaan ihmisten erilaisia ongelmia, josta nautinkin erittäin paljon. Valokuitusella ovelta ovelle myynnissä opinkin sen, että kuinka kohdata ihminen, josta et tiedä yhtään mitään. Opin sen, miten valmistautua tuntemattoman ihmisen kohtaamiseen ja sen, miten keskustelua viedään eteenpäin myynnillisissä tilanteissa. Olimmekin tiiminä Valokuitusen Suomen kovin myyntitiimi ja saimme monia rakennuspäätöksiä eri omakotitaloalueille.
Uusimmat kokemukset myynnistä ovat Nordea ja nykyinen työni Red Carpetilla, jossa olen päässyt tekemään B2B-myyntiä. Nordealla huomasinkin, kuinka nopeasti pystyn ottamaan uusia asioita haltuuni. Olin ensimmäisenä täytenä myyntikuukautena heti tiimin paras myyjä. Lisäksi olin viidestä mahdollisuudesta kolmessa kuukauden myyjä ja viimeisenä kuukautena tein 18 000 € edestä kauppaa, johon ei siellä ollut kukaan päässyt pitkään aikaan. Nykyisessä työssäni Red Carpetilla olen päässyt myymään videomarkkinointia yrityksille sekä elokuvakumppanuuksia. Tässä markkinatilanteessa, jossa yritykset nipistävät markkinoinnistaan yleisesti, on erittäin vaikeaa saada videomarkkinointia myytyä. Tästä huolimatta olen tehnyt kaksi noin 30 000 € kauppaa. Olen oppinut sinnikkyyden uuden merkityksen. Vaatii erittäin paljon sinnikkyyttä saada yrityspäättäjiä kiinni ja tuoda prosessi maaliin, joka voi kestää useita kuukausiakin. Olen oppinut myös sen, miten asioita tulee sanoittaa yrityspäättäjille ja miten saada tapaamisia kalenteriin ja sitä kautta kauppoja maaliin. Tämä vaatii tietynlaisen prosessin, jota on noudatettava.
Etsin vakaata työnantajaa, joka tarjoaa mahdollisuuden kehittyä, edetä urallani sekä tarjoaa minulle hakemani pitkän uran samalla työnantajalla etenemismahdollisuuksineen. Haluankin auttaa yrityksiä ja pystyä ratkaisemaan heidän ongelmiaan, jotta työnantajani sekä asiakasyritykset pystyvät kasvamaan. Saatte minusta innokkaan ja kunnianhimoisen työkaverin, joka on keitetty nuoreen ikäänsä nähden monenlaisissa erilaisissa liemissä. Nautin haasteista, ongelmanratkaisusta sekä erilaisten ihmisten kanssa keskustelemisesta. Tuon teille uutta näkemystä myynnin edistämiseen, tervettä kilpailuhenkisyyttä ja hyvää asennetta työpaikalle, haluan kaikilla olevan hyvä fiilis!
Kutsu minut haastatteluun! Yhteystietoni saat sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.