Nuorisotyöntekijä etsii töitä Päijät-Hämeestä ja Uudeltamalta
Haen kokoaikatyötä ensisijaisesti Päijät-Hämeen, Kanta-Hämeen ja Uudenmaan alueelta. Kehittävän työotteeni ansiosta toivon, että pääsisin tekemään töitä pitkäaikaisesti saman työnantajan palveluksessa. Tulevaisuudessa siintää jo yhteisöpedagogin tutkintotodistus ja haaveissani on, että saisin työn ohella suorittaa opinnäytetyön työpaikalla kehittämisen parissa.
Lähtökohdat onnistuneelle työlle löytyvät aidosta läsnäolosta ja asiakkaiden yhdenvertaisesta kohtaamisesta. Työotteeni on asiakaslähtöinen, ratkaisukeskeinen ja toimin parhaimmillani tiimin jäsenenä. Minulle toimintojen suunnitteleminen ja kehittäminen ovat luontaisia ominaisuuksia.
Olen looginen ajattelija, järjestelmällinen ja maalaisjärjellä toimiva työntekijä.
Nautin myös itsenäisestä työskentelystä ja päätöksen teosta tiimityön rinnalla.
Vapaa-aikanani teen töitä tanssinopettajana ja tanssimalla saan pääni tyhjäksi mahdollisista päivätyön paineista. Tanssissa ja kehon liikuttamisessa on valtava voima, jota haluan opettaa myös ohjattavilleni. Tanssi on joukkuelaji ja tässä lajissa olen parhaimmillani ohjaajana!
Voin kertoa itsestäni lisää työhaastattelussa. Ottaka yhteyttä info@hiljainenrekry.fi niin saatte yhteystietoni.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.