Varhaiskasvatuksen opettaja etsii töitä Varsinais-Suomesta
Olen intohimoinen ja lapsilähtöinen kasvatusalan ammattilainen. Opiskelen avoimessa yliopistossa kasvatustieteitä ja tavoitteena olisikin valmistua varhaiskasvatuksen opettajaksi. Viittomakielen ohjaajan taustani on antanut minulle monipuoliset taidot käyttää erilaisia keinoja kommunikaation tukena. Työskennellessäni lasten parissa, pääpainoni on lapsilähtöisyydessä ja lapsen aidossa kohtaamisessa. Varhaiskasvatuksen hektinen arki tuo tähän omat haasteensa, mutta tavoitteenani on kehittää toimintatapojani niin yksilönä kuin ryhmänä, jotta jokainen lapsi saisi kokea aidosti tulevansa nähdyksi ja kuulluksi.
Olen idearikas ja rakastankin toiminnan suunnittelua. Nykyisessä työssä olemme tiimimme kanssa tehneet yhteistyötä toiminnan suunnittelun osalta ja näin ollen olen myös itse päässyt harjoittelemaan toiminnan suunnittelua, samalla mielessä pitäen pedagogiikan ja lasten vasujen tavoitteet. Otan vastuuta omasta työstäni ja välillä haukkaankin liian ison palan kuin mitä olisi tarvis. Tämä onkin itselläni yksi kehittämisen paikka, että uskallan jakaa vastuuta myös muille, enkä ota kaikkea kantaakseni.
Tiimityöntekijänä olenkin hyvin tunnollinen ja joustava, mikä näkyy usein esimerkiksi edellä mainitussa töiden itselleni ottamisessa. Tiimiltä toivonkin myös joustavuutta ja avoimuutta, jotta toimintaa voidaan kehittää lapsiryhmä mielessä pitäen. Koen itselleni tärkeäksi arvoksi tasavertaisuuden työpaikalla ja kaikkien tasa-arvoisen kohtelun. Uskallan tuoda ajatuksiani esille, vaikka se välillä tuntuisikin hankalalta.
Pohjimmiltaan tavoitteenani on omalla toiminnallani luoda niin työyhteisössä kuin lapsiryhmässä lämmin ja hyväksytty ilmapiiri, jossa jokainen uskaltaa olla oma itsensä ja tuoda itsensä ja omat ajatuksensa esille, missä vain ja milloin vain.
Kerron itsestäni lisää työhaastattelussa. Ottakaa yhteyttä info@hiljainenrekry.fi niin saatte yhteystietoni.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.