Kasvatustieteiden ammattilainen etsii uusia haasteita päiväkodin johtajana Kanta-Hämeestä ja Pirkanmaalta
Olen 50-vuotias hattulalainen mies. Koulutukseltani olen kasvatustieteiden kandidaatti (LTO). Minulla on esimieskokemusta 14 vuoden ajalta ja työkokemusta varhaiskasvatuksesta yli 22 vuoden ajalta. Suoritin johtamisen erikoisammattitutkinnon (JET) henkilöstöjohtamisesta vuosina 2012 – 14 TAKKissa ja erityispedagogiikan perusopinnot 2004 (Jyväskylän yliopisto).
Toimin vuoden (2.8.2010 – 31.7.2011) Hämeenlinnassa Varuskunnan varhaiskasvatuskeskuksen johtajana, jonka jälkeen olin vakituisessa virassa 1.8.2011-11.4.2023 välisen ajan Pälkäneen varhaiskasvatuksessa aluepäällikkönä ja 12.4.2023-10.6.2024 työskentelin vakituisessa virassa Akaan hallinnollisena päiväkodin johtajana. Hämeenlinnan vuotenani olin mukana Varuskunnan varhaiskasvatuskeskuksen lakkauttamisprosessissa, johon kuului mm. monta YT-neuvottelua eri toimijoiden kanssa. Kauden 2020-21 sijaistimme kollegani kanssa varhaiskasvatusjohtajaa (teimme valtaosan hänen tehtävänkuvaansa liittyvistä töistä hänen ollessaan vs. sivistysjohtaja).
Esimies- / vastuuhenkilökokemusta minulle on karttunut aiemmin kahden vuoden pestistä nuorisokahvila Barbaarissa (2001 – 03 vastaava nuoriso-ohjaaja, myös asiakaspalvelutyöt) ja vastuulastentarhanopettajana toimimisesta 1-6 -vuotiaiden ryhmässä (2003 – 04 Sorrilan päiväkoti Tammenterhot). Olen toiminut yli 7 vuotta lastentarhanopettajan tehtävissä eri puolilla Valkeakoskea (vuosina 2003-10 Eerola, Tallinmäki, Sointula, Roukko, Sorrila, Sääksmäen ryhmä Tammenterhot).
Olen lisäksi kouluttautunut 1990-luvun puolivälissä laskentatoimen yo-merkonomiksi. Muu työkokemukseni ja opiskeluni ilmenevät liitteestä 1. ATK-taitoni ovat erittäin hyvät. Vapaa-ajalla urheilu on lähellä sydäntäni. Olen toiminut vuodesta 1990 salibandyn seuratoiminnassa mukana eri rooleissa (Sääksmäen Säkri, WFT Valkeakoski, SC Weikot Valkeakoski, LeKi Lempäälä, Steelers Hämeenlinna, Pekolan Isku Hattula). SC Weikoissa ja WFT:ssä olen toiminut monta vuotta toiminnanjohtajana, juniorivastaavana ja/tai valmentajana, SC Weikoissa ja Pekolan Iskussa myös rahastonhoitajana ja seuran hallituksen jäsenenä. SC Weikoissa olen laatinut mm. seuran toimintaoppaan, vuosittaisia toimintasuunnitelmia ja –kertomuksia ja laatinut avustushakemuksia kunnille ja esim. Aluehallintovirastolle. LeKissä ja Steelersissä olen toiminut huoltajan ja valmentajan rooleissa.
Minulla on salibandyn valmentajakoulutus SB1 suoritettuna. Olen erotuomaroinut pelejä salibandyssä usean vuoden ajan. Ulkoilen paljon (lenkkeilen, kävelen, uin, retkiluistelen ja pyöräilen paljon sekä melon kanootilla) ja touhuan lasteni (12 v., 19 v., ja 21 v.) kanssa sekä luen aina, kun mahdollista. Olen naimisissa. Olen todistettavasti (olen ollut mm. soveltuvuuskokeissa, josta kirjallinen todiste) kykenevä vastuulliseen työhön, olen rehti, tunnollinen, luotettava, fiksu, luova ja osaan suhtautua kulloiseenkin tilanteeseen sen vaatimalla tavalla. Olen myös erittäin sosiaalinen ja positiivinen luonne. Työssäni vastaan on tullut lukuisia asioita ja tilanteita, joissa on pitänyt käyttää kokemustani, opittuja työkaluja ja vaistojani oikean työskentely- ja ratkaisutavan löytymiseen. Olen tottunut tekemään ammattimaisesti asiakaspalvelutyötä (olen siinä mielestäni erittäin hyvä) monen vuoden ajan ja sydäntäni lämmittävät erityisesti asiakkaittemme kiitokset hyvin tehdystä työstä. Mielestäni työ pitää tehdä aina mahdollisimman hyvin ja siten, että asiakkaat saavat aina parhaan mahdollisen palvelun ja työnantaja on mahdollisimman tyytyväinen. Haluaisin olla osa kehittyvää, kehittävää ja innostavaa työympäristöä. En ole ikinä kaihtanut haasteita. Vaikeudet on mielestäni tehty voitettaviksi. Mottoni on “ se, minkä aloitan, teen mahdollisimman hyvin”. Kunnioittaen, Mika
Yhteystietoni saat sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi – Kerron itsestäni mielelläni lisää haastattelussa.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.