Haussa palvelujohtajan, myyntijohtajan, kehitysjohtajan tai esihenkilön työ Varsinais-Suomesta tai hybridinä PK-seudulta tai Tampereelta
Olen liiketoiminnan kehittämisen ja B2B-myynnin asiantuntija, jolla on vahva kokemus palveluliiketoiminnan kasvattamisesta ja konseptoinnista. Olen työskennellyt 12 vuotta johtamis- ja kehittämistehtävissä yksityisellä terveydenhuollon sektorilla. Koulutukseltani olen terveystieteiden maisteri, lisäksi olen käynyt tietojenkäsittelytieteiden yliopistotasoisen täydennyskoulutuksen sekä kauppatieteelliset perusopinnot.
Yksi merkittävimmistä saavutuksistani on ollut kahden toimipaikan terveyspalveluja tarjoavan yrityksen skaalaaminen valtakunnalliseksi ketjuksi osana lääkärikeskuksen palvelutarjoomaa. Johdin kasvua kehittämällä uusia palvelukonsepteja, tehostamalla hankintaa ja valikoimapäätöksiä sekä keskittämällä toimintoja. Lisäksi paransin kannattavuutta automatisoimalla manuaalisia prosesseja ja kasvattamalla asiakkaiden itsepalveluastetta.
Olen kokenut verkostojen rakentaja ja kumppanuuksien kehittäjä. Minulla on laaja yritysverkosto erityisesti Turun seudulla, ja olen tehnyt tiivistä yhteistyötä PK-yritysten sekä suurasiakkuuksien kanssa. Minulle on tuttua myös strateginen hinnoittelu ja kilpailukyvyn kehittäminen – olen vastannut hinnoitteluprosesseista ja palveluiden kaupallistamisesta sekä johtanut markkinoinnin ja myynnin rajapinnassa tehtävää kehitystyötä.
Teknologiset ratkaisut ja digitalisaatio ovat keskeinen osa osaamistani, ja olen jatkuvasti etsimässä uusia tapoja hyödyntää innovaatioita liiketoiminnan kehittämisessä. Olen ollut mukana useissa tietoteknisissä kehitysprojekteissa, joissa on rakennettu uusia integraatioita ja toiminnallisuuksia eri järjestelmien välillä. Tiedon tehokas hyödyntäminen, automaatio ja analytiikka ovat olleet keskeisiä keinoja tehostaa prosesseja ja luoda parempaa asiakaskokemusta. Olen ollut mukana kehittämässä itsepalvelualustoja, joissa hyödynnetään mm. tekoälypohjaista asiakasohjausta ja ennakoivaa analytiikkaa. Lisäksi olen osallistunut digitaalisten työkalujen käyttöönottoon ja optimointiin, jotta asiakaspolkuja ja myyntiprosesseja voidaan tehostaa. Uskon, että uusilla teknologioilla, kuten dataohjatulla päätöksenteolla ja automatisoiduilla asiakasratkaisuilla, voidaan merkittävästi parantaa liiketoiminnan kilpailukykyä.
Palvelumuotoilu ja asiakaskokemus ovat vahvuuksiani, ja olen hyödyntänyt asiakasdataa sekä NPS-mittauksia palveluiden optimoinnissa. Olen osallistunut useiden asiakastutkimusten suunnitteluun ja toteutukseen, joiden pohjalta on kehitetty uusia palvelumalleja ja parannettu asiakaskokemusta. Markkina-analyysien avulla olen tunnistanut kasvumahdollisuuksia ja kilpailuetutekijöitä, joita on hyödynnetty palveluiden ja hinnoittelustrategioiden kehittämisessä. Olen johtanut päätöksentekoa dataan perustuen ja tunnistanut liiketoiminnan kehityssuuntia analysoimalla asiakas- ja markkinatrendejä.
Esihenkilötyössä minulla on monipuolinen kokemus. Olen toiminut myynnin tiimin esihenkilönä, jossa johdin myyntipäällikköä ja myyntineuvottelijaa. Lisäksi olen aiemmin vastannut kahden terveydenhuollon toimintayksikön lähiesihenkilötyöstä yhdessä kollegan kanssa. Olen myös suorittanut useita työnantajan tarjoamia esihenkilökoulutuksia. Työskentelyni on tavoitteellista, analyyttistä ja ratkaisukeskeistä, mutta ennen kaikkea arvostan sujuvaa yhteistyötä tiimin ja kumppaneiden kanssa. Työtoverini ovat kuvailleet minua energiseksi ja helposti lähestyttäväksi. Jatkuva itsensä haastaminen ja kehittäminen sekä ihmisten kanssa toimiminen motivoivat minua. Usein minulta on kysytty: ”Missä välissä ehdit tekemään tämän?” ja ”Mistä ihmeestä tiedät tämän?”. Kiinnostus ihmisistä, ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta on ajanut minut moniin erilaisiin projekteihin ja kohtaamisiin, joista olen saanut paljon positiivisia kokemuksia sekä ihania ystäviä ja tuttavia, joiden kanssa edelleen pidetään yhteyttä.
Tavataan työhaastattelun merkeissä! Yhteystietoni saa sähköpostilla osoitteesta info@hiljainenrekry.fi
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.