Etsitään palvelukoordinaattorin tai -ohjaajan töitä Pirkanmaalla tai etätyönä
Hei, Olen valmistunut kesäkuussa 2021 kuntoutuksen ohjaajaksi (AMK) Jyväskylän ammattikorkeakoulusta. Työkokemusta minulta löytyy monipuolisesti sosiaali- ja terveysalalta, asiakasohjauksesta sekä hanke- ja järjestötyöstä Aivoliitolla. Koen osaamiseni olevan laaja-alaista ja minulta taittuu asiakastyön lisäksi markkinointi ja somekanavien hallinta. Sosiaalisen median markkinointityökalut ovat ennestään tuttuja sekä sisällön tuottaminen eri kanaville. Harrastan vapaa-ajallani valokuvausta sekä editoin kuvia ja videoita.
Minulla on kokemusta eri sairaus- ja vammaryhmien parissa työskentelystä lähes vauvasta vaariin, sekä olen työskennellyt myös eri kulttuuritaustoista tulevien kanssa. Työntekijänä olen tunnollinen, idearikas ja aikaansaava, asiakastyössä asiakaslähtöinen ja aidosti kohtaava. Vahvuuteni työelämässä ovat hyvät vuorovaikutus- ja koordinointitaidot. Olen hyvä työkaveri ja helposti lähestyttävä henkilö, joka tekee työnsä suurella sydämellä sekä tuo omia ideoitaan rohkeasti esille.
Kysyt varmaan – mikä on kuntoutuksen ohjaaja? Kuntoutuksen ohjaaja on sosiaalialan laillistettu ammattihenkilö. Hän on monialaisen kuntoutuksen, sosiaali- ja terveysalan palvelujärjestelmän ja ohjaustyön asiantuntija. Kuntoutuksen ohjaaja ei toteuta siis fyysistä kuntoutusta, mitä nimestä voisi tosin päätellä, vaan ohjauksellisin menetelmin ohjaa avun tai kuntoutuksen tarpeessa olevan ihmisen oikean tahon piiriin sekä luo yhdessä asiakkaan kanssa realistiset tavoitteet sekä suunnitelman, jonka toteutumista tarvittaessa seurataan.
Käytännön esimerkkinä voisin vastata yrityksenne asiakkaiden ohjauksesta sosiaaliturvaan ja kuntoutukseen tai sen aikaiseen toimentuloon liittyviin kysymyksiin sekä tarjota käytännön apua asiakkaan palvelutarpeen tunnistamiseen, suunnitelman luomiseen sekä avustaa erilaisten lomakkeiden ja etuushakemusten täytössä.
Ammatillista ydinosaamistani ovat siis sosiaali- ja terveysalan sekä kuntoutuksen palvelujärjestelmän tuntemus ja ohjaustyön asiantuntijuus. En kuitenkaan rajaa osaamistani vain tiettyyn kenttään vaan minulle tärkeää kehittää itseäni ammatillisesti ja oppia uutta, myös omasta potentiaalistani. Olen siis avoin myös täysin uudenlaisille työmahdollisuuksille!
Olisinko teille uusi tekijä? Katso myös portfolioni ja ota yhteyttä niin kerron lisää! Yhteystietoni saat sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.