Haussa palvelupäällikön työ Satakunnasta, Varsinais-Suomesta tai koko Suomesta
Tarjoan pitkää ICT-alan kokemusta ja positiivista aina valmiina-asennetta.
Olen työlleni omistautuva palveluhallinnan ja projektikoordinoinnin ICT-ammattilainen. Tartun mielelläni haasteisiin ja olen ennakkoluuloton sekä kunnianhimoinen työtehtävissäni. Haen tällä hetkellä uusia haasteita työelämään ja olen nopea oppimaan uusia asioita.
Pitkä työkokemus erilaisissa ict-alan tehtävissä asiantuntijana, projektoinnissa ja nykyisin palvelupäällikkönä antaa erinomaisen pohjan ymmärtää laajasti eri palveluita ja prosesseja. Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa ja olen ohjannut asiakastiimieni toimintaa onnistuneesti. Tavoitteeni asiakkuustiimin johtamisen onnistumiseksi on ollut motivoida tiimin jäseniä ja erityisesti arvostan henkilöiden ammattitaitoa. Edellä mainittujen asioiden vuoksi saan tarvittaessa asioita hoidettua nopeasti eteenpäin riippumatta vuorokaudenajasta. Kollegoilta ja asiakkaalta olen saanut positiivista palautetta toiminnastani työtehtävissä.
Tällä hetkellä työskentelen Tampereella palvelupäällikkönä. Nimettyinä asiakkaina minulla on isoja kuntaympäristöjä, sekä lisäksi isoja yrityksiä. Työskennellessäni palveluntarjoajana minulle ovat tuttuja laajat ICT-palvelut (IT-, tietoliikenne- ja puhepalvelut) sekä yhteistyö asiakkaiden muiden kumppaneiden kanssa.
Työssäni olen aina saanut luotua luottamuksellisen suhteen kollegoihin, yhteistyökumppaneihin ja asiakkaisiini. Vahvuutenani pidän erityisesti isojen kokonaisuuksien hallinnan ja ymmärtämisen sekä hyvän paineensietokyvyn. Pystyn nostamaan vaikeitakin asioita esille ja neuvottelemaan niistä luontevasti.
Työurani aikana olen tottunut hybrityöhön ja olen valmis tarvittaessa matkustamaan.
Yhteystietoni saat sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi – Kerron itsestäni mielelläni lisää haastattelussa.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.