Palvelupäällikkö etsii töitä
Olen kokenut johtaja, jolla on 15 vuoden kokemus johtotehtävistä eri organisaatioissa. Vastuullani on ollut henkilöstöhallinto, talous, strateginen suunnittelu sekä strategian ja tavoitteiden käytäntöön paneminen. Johtamisessani korostuvat erinomaiset yhteistyötaidot, organisointikyky, laaja-alainen näkemys eri palveluista ja työhyvinvointiin liittyvistä kokonaisuuksista. Olen myös hyvin perillä lainsäädännön asettamista velvoitteista. Olen tottunut ennakoimaan ja reagoimaan tulevaisuuden muutoksiin ja pystyn suunnittelemaan toiminnan niin, että haasteisiin vastataan niin julkisella kuin yksityisellä sektorilla.
Muutoksen johtaminen, henkilöstön osaamisen kehittäminen ja tavoitteiden käytäntöön vieminen ovat vahvuuksiani. Urani aikana olen hoitanut haastavia tehtäviä, joissa olen tarvinnut psykososiaalista herkkyyttä ja kykyä ratkaista kompleksisia tilanteita. Valmentava johtaminen on ydinosaamistani ja sen avulla olen saanut aikaan merkittäviä tuloksia. Olen saanut palautetta erityisesti hyvän työilmapiirin luomisesta, avoimuudesta ja luottamuksellisuudesta. Sosiaalisena ja määrätietoisena johtajana verkostoidun laajasti eri sote-alan toimijoiden ja viranomaistahojen kanssa ja nautin työskentelystä moniammatillisissa yhteisöissä. Olen sinnikäs ja keskittynyt tavoitteideni saavuttamiseen ja työ on minulle merkityksellinen osa elämää. Paineensietokykyni on hyvä ja osaan myös irrottautua työstäni vapaa-ajalla.
Tavataan työhaastattelussa! Yhteystietoni saa sähköpostilla osoitteesta info@hiljainenrekry.fi
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.