Etsitään projektipäällikön työtä, Uusimaa
Olen aloitteellinen, pitkäjänteinen, yhteistyökykyinen ja innovatiivinen. Työskentelytapani on ennakoiva ja suunnitelmallinen. Koen erityisesti sidosryhmätyöskentelyn ja tiimin johtamisen tehtävät omaksi alakseni. Minua motivoi työtehtävien, itseni sekä työtiimin ja uusien toimintatapojen ja näkökulmien kehittäminen. Pystyn työskentelemään hyvin ja ymmärrettävästi myös ruotsin ja englannin kielillä sekä suullisesti että kirjallisesti. Olen toiminut yhtäjaksoisesti seitsemän vuotta projekti- ja ympäristöpäällikkönä monissa liikenne- ja infrahankkeissa (mm. Helsingin satamahanke – Vuosaaren sataman maankäyttö- ja kaavoitus- sekä ympäristövaikutusten selvitystehtävät). Vastuullani ovat olleet vuorovaikutteisten suunnitteluprosessien toteuttamien, toteuttamisvaihtoehtojen määrittäminen ja vaikutusten ja niiden merkittävyyden arviointi, talousseuranta, asiakas- ja sidosryhmäsuhteet, asukastilaisuuksien järjestäminen ja tiedottamistehtävät. Viime vuosina olen toiminut useiden pääkaupunkiseudulla sijaitsevien liike- ja asuin- kiinteistöjen kiinteistöpäällikkönä sekä hallinnollisena ja teknisenä isännöitsijänä. Tehtävissäni olen vastannut kiinteistöjen hallinnosta, kiinteistötekniikasta, sopimuksista, taloushallinnosta, kiinteistöjen kehittämistehtävistä sekä kiinteistöstrategioiden luomisesta. Lisäksi vastuullani ovat olleet useat korjaus- ja saneeraushankkeet: linja- ja julkisivusaneeraukset ja lisäkerrosrakentamishankkeet. Minulla on laaja yhteistyöverkosto sekä hyvät vuorovaikutustaidot. Erikoisosaamisalueitani ovat ympäristövaikutusten arviointi, projektinjohtotehtävät sekä tulosten raportointi ja visualisointi. Aluesuunnittelu – suunnittelumaantiede (FM) ja isännöintitutkintojen (IAT ja ITS) lisäksi olen opiskellut tuotantotaloutta ja paikkatietojärjestelmiä (GIS – eng.) Aalto yliopistossa ja osallistunut lukuisiin esimies- ja projektikoulutuksiin. Minulla on monipuolinen koulutus ja laaja kokemus maankäytön suunnittelusta sekä projektinjohtoon liittyvistä tehtävistä sekä kokemus esihenkilötehtävistä.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.