Monipuolinen markkinointiviestinnän osaaja ja sisällöntuottaja, Pirkanmaa

Olen markkinointiviestinnän ammattilainen, jolla on kokemusta niin markkinointisuunnittelijan tehtävistä kuin projektien vetämisestä. Työssäni olen vastannut mm. sosiaalisen median sisällöistä, verkkosivuista, markkinointimateriaaleista, tapahtumista ja viestinnästä.

Tuon markkinointiin luovuutta, nopeutta ja huumoria – saan nopeasti aikaan sisältöjä, jotka puhuttelevat eri kohderyhmiä. Olen myös idearikas ja visuaalinen sisällöntuottaja, joka nauttii ideoinnista, mutta myös asioiden viemisestä maaliin. Kollegani kuvaavat minua innostajaksi, supertehokkaaksi ja aurinkoiseksi tiimipelaajaksi, joka jättää aina jälkeensä valmista.

Olen saanut arvokasta kokemusta myös työskentelystä ulkomailla, mikä on vahvistanut kielitaitoani ja antanut kansainvälistä perspektiiviä viestintään ja markkinointiin. Kansainvälisissä tiimeissä työskentely on opettanut joustavuutta, nopeaa sopeutumista ja yhteistyön voimaa.

Minua motivoi työ vastuullisessa ja yhteisöllisessä organisaatiossa, jossa saan tehdä monipuolisesti markkinointia ja viestintää sekä oppia lisää esimerkiksi analytiikan ja tekoälyn hyödyntämisestä.

Haen nyt uusia mahdollisuuksia erityisesti sisällöntuotannon, markkinointiviestinnän ja koordinaation parista (esim. Content/Marketing Specialist, viestintä- tai markkinointisuunnittelija).

Yhteystietoni saa sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi – tavataan haastattelun merkeissä. 

Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.

Kirjaudu/rekisteröidy