Sosiaaliohjaaja etsii työtä, alueena Uusimaa / Etelä-Suomi.
Hei! Työnhaussa sosiaali-alan ammattilainen. Olen juuri saanut päätökseen Sosionomi YAMK-opintoni painotuksella ”tulevaisuuden johtaja sosiaali- ja terveysalalla”.
Olen työskennellyt samalla työnantajalla viimeiset kymmenen vuotta lastensuojelun sosiaaliohjaajan työtehtävissä kiireellisessä, tehostetussa perhetyössä. Tehtäviini kuuluu työskentely yksin sekä tiimissä, asiakastyö, työskentelyn sisällön suunnittelu ja edistymisestä vastaaminen, dokumentointi ja moniammatillinen yhteistyö ja verkostotyö.
Aiemmassa työpaikassani olin myös noin 10 vuotta. Tuolloin työskentelin ravintola-alan työtehtävissä. Olen siis näköjään työnantajaan sitoutuvaa tyyppiä. Vahvuuteni työntekijänä onvat luotettavuus, innovatiivisuus, tunnollisuus, huumorintaju, hyvä tilannetaju ja sosiaaliset taidot, kyky itsereflektioon, sekä halu oppia uutta ja huolehtia omasta oppimisesta.
Minulla on auto ja ajokortti. Olen aiemmin opiskellut palvelujen tuottamista ja liikkeenjohtoa 30 op verran. Lisäksi minulla on paljon lisäkoulutusta liittyen asiakastyöhön, kuten traumatietoinen työskentelyote, asiakkaan osallistuminen, lähisuhdeväkivalta sekä paljon erilaista menetelmäosaamista asiakastyöhön. Mielestäni kuitenkin paras menetelmä olen minä itse. Olen saanut paljon hyvää palautetta siitä, että minulle pystyy puhumaan vaikeistakin asioista ja että vaikeistakin lähtökohdista huolimatta asiakkaalle on tullut kuulluksi tulemisen tunne ja syntynyt luottamuksellinen suhde.
Johtamisopintojen myötä olen kiinnostunut työhyvinvoinnin johtamisesta, osaamisen johtamisesta sekä lähiesihenkilötyön kehittämisestä. Vapaa aikani kuluu koirien kanssa metsässä. Olen innostunut kehittämään itseäni ja usein korvissa soikin jokin podcast, joka liittyy oman hyvinvoinnin tai työelämätaitojen kehittämiseen. Kielitaito on suomi äidinkielenä, englanti hyvä ja ruotsi välttävä.
Tulen mielelläni kertomaan itsestäni lisää kasvotusten!
Pyydä yhteystietoni info@hiljainenrekry.fi ja kutsu minut haastatteluun!
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.