Haussa koordinointi- ja asiakaspalvelutehtävät, assistentti-, kehittämis- ja toimistotyöt sekä HR-alan työtehtävät, alueena pk-seutu ja lähikunnat
Hei, etsin työtä, joka olisi ratkaisukeskeisempää ja vastaisi paremmin vahvuuksiani ja kiinnostuksenkohteitani kuin nykyinen työni sosiaalialalla.
Olen tehnyt sosiaalialan töiden lisäksi vuosia töitä myyjänä ja asiakaspalvelijana. Minua kiinnostaa esimerkiksi koordinointitehtävät, assistentin työ, järjestötyö, neuvontatehtävät sekä henkilöstöala. Sosiaalialalta kiinnostaa järjestötyö ja työt, joissa olisi esimerkiksi koordinointitehtäviä. Suora asiakastyö ei ole toiveissani, mutta asiakaspalvelua voisin tehdä etänä.
Keskeiset taitoni:
Koordinointitaidot: Koordinointi on ollut usean työtehtäväni kulmakivi. Olennaisiksi taidoikseni olen kokenut ajan tasalla pysymisen, organisoinnin, priorisoinnin, kokonaiskuvan näkemisen ja ratkaisujen löytämisen.
Ongelmanratkaisutaidot: Työni ovat olleet ajoin nopeatempoisia ja hektisiä, jolloin on täytynyt löytää ratkaisu pikaisesti ja paineen alla. Sovittelu- ja konfliktitilanteiden ratkominen on tuttua, jolloin pyrin pohtimaan asioita eri näkökulmista ja löytämään kaikkia osapuolia tyydyttävän ratkaisu. Olen luonteeltani ratkaisukeskeinen ja menen eteenpäin vastoinkäymisistä huolimatta.
Asiakaspalvelu- ja yhteistyötaidot: Minulla on laaja kokemus asiakaspalvelusta ja ihmisten kohtaamisesta, ja pidän tärkeänä jokaisen asiakkaan kokemuksen kuulluksi tulemisesta. Sosiaalialan työt ovat tuoneet vahvaa taitoa ja ymmärrystä toimia ihmisten kanssa. Yhteistyössä olen aktiivinen kuuntelija ja kysyjä, ja otan kaikki osapuolet huomioon tyydyttävän ratkaisun löytämiseksi.
Kommunikointitaidot: Viestin tehokkaasti sekä suullisesti että kirjallisesti. Kokemukseni on kehittänyt erinomaiset kommunikointitaidot, ja olen tottunut käyttämään monenlaisia viestintävälineitä sujuvasti.
Perehdytystaidot: Työssäni olen perehdyttänyt uusia työntekijöitä ja ohjannut opiskelijoita, jotka ovat antaneet positiivista palautetta selkeästä ja johdonmukaisesta ohjaamisestani sekä osallistamisesta opetusprosessiin. Olen saanut kiitosta kannustuksestani ja rehellisestä palautteestani, jotka ovat tuoneet työntekijöille varmuutta työn itsenäiseen suorittamiseen.
IT-osaaminen: Olen käyttänyt laajasti erilaisia IT-järjestelmiä töissäni, joten uusienkaan opettelu ei ole ongelma. Osaan hyödyntää tehokkaasti digitaalisia työkaluja ja ohjelmistoja. Käytän sujuvasti MS-office ohjelmia.
Itsenäinen työskentely: Olen työssäni itseohjautuva ja produktiivinen, ja pidän huolta siitä, että kaikki minulle osoitetut tehtävät tulevat hoidetuiksi ajallaan. Olen tottunut toimimaan itsenäisesti ja oma-aloitteisesti, sekä huolehtimaan oman työn suunnittelusta.
Hyvinvoinnin edistäminen: Ymmärrän ja olen nähnyt käytännössä kuinka tärkeää henkilöstön hyvinvointi on työn sujumisen kannalta. Haluan auttaa luomaan työympäristöä, jossa jokainen voi loistaa, sekä tukea työntekijöitä heidän työssään. Luon osaltani positiivista ilmapiiriä varmistaen arvostetun ja kuullun olon jokaiselle.
Otathan yhteyttä, mikäli osaamiseni näyttää vastaavan tarvettanne! Yhteystietoni saat info@hiljainenrekry.fi -sähköpostista.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.