Sosionomi etsii töitä Pirkanmaalta
Olen työelämäni aikana saanut nähdä paljon. Olen tehnyt melko erilaisia töitä, mutta töissäni on aina yksi yhdistävä tekijä. Se on asiakaspalvelu ja asiakkaiden kanssa yhdessä tehtävä työ. Olen luonteeltani avoin, puhelias, sanavalmis, tarmokas ja tasa-arvoinen. Olen lastensuojelun puolella kehittynyt suuresti asiakkaiden kanssa myötäelämisessä, vaikka tilanteet eivät aina ole olleet yksikertaisia. Ja nyt erityistuen lapsien kanssa koulunkäynninohjaajana. Lapset iältään 1.-6.luokkalaisia. Koen osaavani turvata ja tukea muita tilanteessa kuin tilanteessa.
Haluan tehdä työtäni asiakaslähtöisellä työotteella ja oppia joka päivä uutta. Mielestäni missään työssä ei ole ikinä täysin ”valmis” ja aina ammatillisesti on kehitettävää. Olen tottunut tekemään töitä hankalissa, vaativissa ja monimuotoisissa työtehtävissä. En pelkää ottaa kritiikkiä vastaan, enkä pelkää hankalia hetkiä asiakkaiden tai yhteistyötahojen kanssa. Kaikesta voi selvitä keskustelemalla avoimesti ja suoraviivaisesti. Olen tehnyt monta vuotta nuorten ja lasten kanssa.
Nyt mielenkiintoni olisi nähdä työtä myös eri alalla, vielä nuorempien lasten kanssa. Vahvuutena näen itsessäni perheiden kanssa tehtävän työn sekä asiakastyön. Vaikka varhaiskasvatus puoli on minulle työnä aivan uutta, en koe sen olevan negatiivinen asia. Halu oppia uutta ja saada kokemusta on vahva. Toivottavasti olen se mitä haette ja pääsen mukaan innostavaan työhönne.
Kerron kokemuksestani lisää työhaastattelussa. Olkaa yhteydessä info@hiljainenrekry.fi niin saatte yhteystietoni.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.