Etsitään palveluohjaajan, kuntoutusohjaajan, asiakasohjaajan ja sosiaaliohjaajan työtä Pirkanmaalta
Minulla on suuri motivaatio kehittää ja laajentaa omaa osaamistani. Hyppäsinkin tutusta ja turvallisesta työstä itselleni uuteen työhön ja työympäristöön, mutta koska tämän hetkinen työni loppuu määräaikaisuuteen on aika kohdata uusia mahdollisuuksia. Minulta löytyy muun muassa auttamis- ja asiakastyön edellyttämät ominaisuudet: taitavat vuorovaikutustaidot sekä empaattinen, aktiivinen ja innovatiivinen työote. Olen helposti lähestyttävä ja ihmisten parissa työskentely on minulle luontevaa. Työntekijänä olen tunnollinen ja pyrin työssäni parhaaseen, olen tiedonhaluinen ja tahdon jatkuvasti kehittää omaa osaamistani ja laajentaa ymmärrystäni. Pohdin ja arvioin aktiivisesti tekemääni työtä.
Minua kiinnostaa ymmärtää syitä, ilmiöitä ja kokonaisuuksia työtehtävien taustalla. Tämä ominaisuus auttaa minua kehittämään työotettani ja osaamistani paremmaksi ja laajemmaksi tekemäni työn eduksi. Uudessa työssä ja yhteisössä varmuus tekemääni työhön kasvaa nopeasti kokemuksen myötä, jolloin työskentelen aina enenevässä määrin itsenäisemmin. Tunnollisuuden ja oppimisen halun myötä minusta saakin hyvän työntekijän, joka tahtoo pitää yllä hyvää yhteishenkeä toimeliaan ja aikaansaavan työympäristön puolesta. Avoimessa, innostuneessa ja ystävällisessä sekä sopivasti hyvällä huumorilla höystetyssä työympäristössä saan itsestäni parhaan potentiaalin esiin. Oma iskulauseeni voisi olla: Työtä vakavalla otteella, olematta liian vakava sekä viihtyisän työympäristön ja ennen kaikkea asiakkaan edun puolesta. Viihtyisä ja toimiva työyhteisö heijastuu myös asiakastyöhön, jolloin luottamussuhteen rakentaminen asiakkaan kanssa helpottuu. Kun asiakas kokee tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi sekä kokee, että häntä ja hänen asiaansa pidetään merkityksellisenä, työskentely asiakkaan ja hänen tavoitteidensa eteen on sujuvaa, kannustavaa ja kannattavaa.
Olen koulutukseltani sosionomi (AMK) ja lisäksi minulla on virkakelpoisuus työskennellä varhaiskasvatuksen opettajan työtehtävässä. Varhaiskasvatuksessa olen päässyt kehittämään mm. omia tiimi- sekä tiimin ohjaustaitoja, kohdannut ja selvittänyt monipuolisesti erilaisia asiakastilanteita ja työskennellyt kehittävällä työotteella asiakkaan edun sekä työyhteisön parhaaksi. Toivon saavani mahdollisuuden päästä soveltamaan osaamistani uudelle alueelle ja olen varma, että minusta saa mieluisan ja kannattavan työntekijän.
Kerron mielelläni lisää haastattelussa – kysy yhteystietojani info@hiljainenrekry.fi!
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.