Etsitään taloushallinnon työtä Kuopiossa
Olen tarkka ja täsmällinen taloushallinnon tradenomi, joka etsii työtä taloushallinnon ja sihteerin työn parista. Minua kiinnostaisi erityisesti ostoreskontraan liittyvät työt sekä erilaiset sihteerin työt.
Minulla on kokemusta erilaisista taloushallinnon, henkilöstöhallinnon sekä sihteerin töistä reilun kuuden vuoden ajalta. Työtehtäviini on kuulunut muun muassa osto-, matka- ja myyntireskontrien hoitamista, maksuliikenteestä huolehtimista, ostolaskujen tiliöintiä sekä erilaisia kirjanpidon avustavia tehtäviä. Jokaiseen työnkuvaani on lisäksi kuulunut asiakaspalvelua tavalla tai toisella, yleensä puhelimitse tai sähköpostin välityksellä.
Työssä minua motivoivat onnistumisen tunteet, esimerkiksi kun numerot täsmäävät, muiden auttaminen sekä itseni kehittäminen. Työtapanani on toimia tarkasti ja huolellisesti ja haluan tehdä asiat aina ajallaan ja oikein. Olen saanut entisiltä esihenkilöiltäni hyvää palautetta muun muassa siitä, että olen luotettava työntekijä ja että minulla on hyvät vuorovaikutustaidot sekä hyvä palveluasenne. Minulla on modernit tietotekniset taidot ja olen käyttänyt työpaikoilla lukuisia eri ohjelmia, joten koenkin oppivani uusien ohjelmien käytön sujuvasti.
Jutellaan lisää haastattelussa, yhteystietoni saat sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi!
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.