Taloushallinnon ammattilainen etsii uusia haasteita, alueena Pohjois-Pohjanmaa
Etsin uusia haasteita ja mahdollisuutta hyödyntää pitkää kokemustani taloushallinnon alalla.
Minulla on vahva tausta erilaisista taloushallinnon tehtävistä, mukaan lukien osto- ja myyntireskontra, laskutus, kirjanpito ja rahaliikenteen hoito. Lisäksi minulla on monipuolista asiakaspalvelukokemusta, jota on karttunut esimerkiksi pankkialalta.
Rakennusalalla tein uraa yli 10 vuotta, joka päättyi muutosneuvotteluiden seurauksena kesäkuussa. Heti tämän jälkeen työllistyin Monetralle palveluasiantuntijaksi avoterveydenhuollon laskutustiimiin. Työskentely Monetralla oli opettavainen kokemus, mutta kaipaan kuitenkin enemmän taloushallinnon työtehtäviin ja siksi haenkin uutta työpaikkaa.
Sosiaalisena henkilönä tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Olen tunnettu tarkkuudestani ja huolellisuudestani työssäni, ja minulle on tärkeää hoitaa tehtäväni vastuullisesti ja kehittää osaamistani.
Olen nykyisessä työssäni koeajalla ja vapaa aloittamaan uuden työn tarvittaessa heti.
Mikäli etsitte motivoitunutta ja ammattitaitoista taloushallinnon osaajaa, olisin erittäin kiinnostunut keskustelemaan työmahdollisuuksista kanssanne.
Yhteystietoni saat sähköpostitse: info@hiljainenrekry.fi – Kerron itsestäni mielelläni lisää työhaastattelussa.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.