Haetaan toimisto-, tiedotus- tai avustustehtäviä koko Suomen alueella

Olen työmarkkinoille siirtyvä hiljattain valmistunut historian maisteri hakemassa uusia haasteita esimerkiksi toimistoavustajan, tiedottajan tai ylläpidon rooleista. Asun Turussa tällä hetkellä, mutta olen valmis muuttamaan työn perässä. Rakastan uuden oppimista itseisarvonakin; maisterin tutkintoni jälkeen olen käynyt täydennysopintoja oikeustieteessä ja tilastotieteessä.

Olen hyvä hakemaan ja arvioimaan tietoa sekä historian opintojeni että internetin käyttöni ansiosta: kun chattihuoneessa joku jakaa lähteetöntä tietoa, otan aina tehtäväkseni tarkistaa, onko tämä todella totta. Tietotekninen osaamiseni on muutenkin laajaa: käytän vaikeaselkoisempiakin ohjelmia, korjaan itse omat tekniset vikani ja kuva- ja videoeditointi ovat minulle tuttua puuhaa. Opintojeni ansiosta osaan myös ohjelmoida jonkin verran.

Opiskelun ulkopuolella olen ollut neljä vuotta hyvin aktiivinen harrasteseuroissa, joissa muun muassa järjestän tapahtumia, hankin uusia jäseniä, tiedotan tapahtumistamme ja ylläpidän jäsenrekisteriä. Olen näissä vapaaehtoistuva ja aktiivinen: olen järjestänyt Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetille tietovisoja ja siirsin Turun yliopiston roolipeliseuran jäsenrekisterin uuteen, tietoturvallisempaan palveluun täysin omasta aloitteestani. Tiedotustehtävien lisäksi kirjoitustaitoani on useasti kehuttu ja kirjoittamani roolipeli tulee piakkoin julkaistuksi Spin-lehden tulevassa numerossa, joten tekstini on laadukasta ja nopeaa.

Tärkein harrastukseni onkin roolipelit; olen sekä pelannut että vetänyt niitä jo pian vuosikymmenen miltei joka viikko. Tästä olen oppinut paljon aikataulujen järjestämisestä jotta kaikki porukan jäsenet ehtivät mukaan neljän tunnin pelisessioihin, kuten myös suunnittelusta ja improvisaatiosta: roolipelin vetäjän tulee valmistella seikkailuja ja hahmoja, mutta myös pystyä reagoimaan pelaajien odottamattomiin päätöksiin ja kuvata sopivia reaktioita niihin.

Työntekijänä olen tunnollinen ja kollegana rauhallinen mutta avulias ja harmoniaan pyrkivä. Olen hyvä lisä miltei mihin tahansa työyhteisöön järjestelmällisyyteni, oppimishaluisuuteni ja tietokoneosaamiseni vuoksi. Tulen mielelläni keskustelemaan asiasta lisää, jos tarjoamani taidot herättivät kiinnostuksen. Yhteystietoni saat sähköpostilla info@hiljainenrekry.fi.

Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.

Kirjaudu/rekisteröidy