Toimistosihteeri etsii taloushallinnon työtä, pk-seudulta.
Pidän sekä asiakaspalvelusta että rutiininomaisemmista toimistotehtävistä, missä vaaditaan tarkkuutta ja huolellisuutta. Kiireenkin keskellä osaan priorisoida asiat tärkeysjärjestykseen. Rutiinit tasoittavat työtehtäviä mukavasti ja koen ne mieluisiksi. Olen työelämän kautta saanut erittäin vankkaa ammattitaitoa. Minulla on hyvä työkokemus erilaisista taloushallinnon työtehtävistä ja yleisistä toimistotöistä. Olen käyttänyt SAP R/3 toiminnanohjausjärjestelmää, Basware IP:tä ja Rondoa ostolaskujen kierrättämisessä ja tiliöinneissä, mutta myös muita ohjelmia/järjestelmiä. Myyntireskontraa olen tehnyt SAP:lla ja Wintimella. Tehnyt myös jonkin verran remburssi myyntireskontraa. Olen käsitellyt tilauksia, palvellut sisäisiä että ulkoisia asiakkaita, hallinnoinnut lisenssejä ja tehnyt assistentin työtehtäviä. Ja myös käyttänyt Exceliä. Olen oppinut jokaisessa työpaikassani uutta ja olen pystynyt hyödyntämään oppimaani aina seuraavassa tehtävässä. Erilaisten työtehtävien myötä, minusta on tullut monipuolinen osaaja, joka pystyy hakemaan uutta kasvupaikkaa. En tee työtäni otsa kurtussa, vaan olen joustava ja omaaloitteinen. Vien työt laadulla loppuun saakka. Lisäksi omaan hyvät yhteistyötaidot. Olen työskennellyt kansainvälisessä työympäristössä joten minulla on hyvä englannin kielen suullinen ja kirjallinen taito. Ruotsi sujuu arkitilanteissa. Olen saanut kiitosta siitä, että kannan vastuuta työtehtävistäni ja jaan tietotaitoani myös muille. Etsin työpaikkaa, jossa viihdyn ja saan tuoda esille omaa osaamistani ja samalla oppia uutta. Haluan edelleen tehdä taloushallintoon ja asiakaspalveluun liittyviä työtehtäviä. Täydensin tänä vuonna osaamistani palkanlaskennan verkkokurssilla Taitotalossa.
Kirjaudu työnantajaksi tai rekrytoijaksi, niin näet ilmoituksen koko sisällön.